maanantai 13. helmikuuta 2017

Kellarissa kasvaa ruusuja


On aina yhtä suuri ihmetyksen aihe, kun löytää kellarin uumenista uutta kasvustoa keskellä talvea. Viime keväänä ostin kukkivia patioruusuja. Ne ilahduttivat kesän pation reunalla korissa. Syksyllä leikkasin ruusut mataliksi ja kannoin korin ruusuineen päivineen kellarin kylmiöön. Työnsin vielä hyllyn alle pois silmistä kevättä odottamaan.

Ei ole tullut joulun jälkeen monta kertaa kylmiössä käytyä. Niinpä viikonloppuna hämmästyin, kun hyllyn alla puski 15 senttisiä vaalen punertavia kasvustoja. Mistähän ihmeestä ne siellä kellarin pimennossa taas tiesivät, että kevät on tulossa? Helmikuuta kuitenkin vasta eletään.

Siirsin korin valoon. Katsotaan muutama päivä, mitä iduille tapahtuu. Piristää joka tapauksessa mieltä, kun näkee, että kevättä kohti tässä mennään ruusujenkin mielestä. Matkaa on vielä kesään, mutta päivät pitenevät vauhdilla. Hienoa!

perjantai 10. helmikuuta 2017

Väriä lintulaudalla!


Meidän lintujen ruokintapaikoilla on pitkään pyörinyt samoja lintuja: talitiaisia, sinitiaisia, pikkuvarpusia, joskus hömötiainen. Olen kaipaillut väriä, kuten punatulkkuja, mutta ei ole näkynyt. Kunnes nyt!

Ei punatulkkua, mutta tuli kavereita, joita en ole ennen nähnytkään. Melkein säikähdin, kun kiikarista ensimmäisen kerran näin tiklin punaisen naamarin tirpassa. Nyt niitä pyörii pihalla päivittäin.

Kaunis, värikäs lintu, joka kuulemma on yleinen jo Tampereen korkeudelle saakka etelän ruokintapaikoilla. Länsirannikolla esiintyy paikoittain. Pihabongauksessa tiklihavaintoja oli Keski-Pohjanmaalla tänä vuonna kolmessa bongauspaikassa, yksilöitä viisi. Pohjois-Pohjanmaalla, johon Toimela kuntaliitoksen myötä virallisesti kuuluu, ei yhtään havaintoa. Mutta tässä ne nyt kuitenkin ovat.



Valitettavasti tikli on kovin arka ainakin meidän pihalla vielä, enkä päässyt läheltä kuvaamaan. En saanut kovin tarkkoja kuvia vajavaisella kalustolla, mutta todistusaineistoa kuitenkin.


Myös viherpeippoja on ilmestynyt Toimelan ruoka-apajille ensimmäistä kertaa ja ihan parvina. Kaunis lintu sekin. Kuva ei tee oikeutta, luonnossa vihertävämpi.




Nämä tutut veijarit ovat pihan rohkeimpia nokkijoita. Tulevat ihan ikkunan taakse herkuttelemaan ja katsoa killistelevät kuvaajaa lasin läpi. Sinitiainenkin on kiva kaveri.



Viimeisenä, vaan ei vähäisimpänä, esittelen ruokintapaikan varmimman vieraan eli talitiaisen. Aikamoinen palluramaha tämäkin yksilö. Pitäisiköhän jo rajoittaa siementen jakelua, etteivät halkea.

Lintujen tarkkailu on mukavaa puuhaa pakkaspäivinä.

maanantai 30. tammikuuta 2017

Suomi-neidon vyöhykkeillä


Upean auringonlaskun pääsin viikonloppuna todistamaan aurinkoisen talvipäivän päätteeksi lomasella Pohjois-Karjalassa. Nurmeksessa oli kevättalven tunnelmaa, vaikka tammikuun viimeisiä päiviä elellään.

Rannikon asukki saattoi vain ihailla itä-suomalaisten ulkoilusäitä, Pielisen  jääpeitettä ja täydellisiä latuja.


Tuli hiihdettyä kolmena päivänä lihakset kipeiksi, kun vieressä oli tarjolla upeita baanoja. Pehmeää pakkaslunta lähes puoli metriä.

Länsi-rannikolla samalla Suomi-neidon lantiolla on liukasteltu lähes koko tammikuu jäätikköisiä teitä. Perinteisen laduista on päästy nauttimaan pari kertaa. Jäitäkin on vain saaristojen suojissa. Avomeren ovat talvimyrskyt ravistelleet auki useamman kerran.


Mökkipiha näytti metsän suuntaan tänään täysin kesäiseltä. Mökkitie puolestaan oli liukas.


Jäät ovat pakkautuneet rantalepikkoon. Pihoilla ja pelloilla ei lumipeitteestä ole tietoakaan.

Ei tarvinnut ajaa kuin 100 kilometriä rannikolta itään, kun auton ikkunasta avautui joulukorttimaisema. Vanha kunnon luminen talvi. Liekö ilmastonmuutosta, mutta meillä Pohjois- ja Keski-Pohjanmaan rannikkopitäjissä on kärsitty jo vuosia myrskyisistä, vähälumisista ja liukkaista talvikeleistä.

Tulinkin pohtineeksi matkan aikana kasvuvyöhykkeitä. Olemme lähes samalla korkeudella, Suomi-neidon lantiolla Nurmeksen kanssa. Meidän kasvuvyöhyke on 5, Nurmeksen 4. En ihmettele. Paksu lumipeite suojaa kasveja. Sisämaahan tulee kevät aikaisemmin, eikä kesälläkään merituuli riepottele.

Ladun varrella katselin esimerkiksi haapoja. Niin paksuja ei meilläpäin kasva. Muutenkin metsät näyttivät korkeilta ja reheviltä.

Meri on ihana. Rannikolla kasvaneena kaipaan sen tuomaa raikkautta ja avaruutta. Mutta vaihteeksi kumpuileva vaara- ja järvimaisema miellytti kovasti silmää. Mietin myös, mitä kaikkea nelosvyöhykkeellä saisi kasvamaan omaan kitukasvuiseen ympäristööni verrattuna. Kaikella on puolensa. Rentouttava viikonloppulomanen kuitenkin.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...