torstai 5. joulukuuta 2013

Maisema muuttuu

Oman elinympäristön tutkailu historian perspektiivistä on mielenkiintoista. Ei tarvitse mennä kovinkaan kauas arkistojen syövereihin huomatakseen muutoksia. Perhealbumi riittää. Talomme on rakennettu 1956. Noin 2500 neliön tontti on nykyisin pelkkä hupipuutarha.

60 vuotta sitten oli toisin. Piha suunniteltiin niin, että lähinnä porraspäätä kasvavat marjapensaat, perunat ja muut hyötyviljelmät. Kukkapenkit tehtiin seinänvierustalle. Pihan takaosassa oli luultavasti silloinen jätehuolto eli "tunkio" ja kaikki se, mikä siellä luonnostaan kasvoi tai oli kasvamatta. Esteettiset seikat tai nurmikot eivät kuuluneet kuvioon.

Nurinkurinen järjestys on tätä perua pihallamme edelleen. Hiekkamaahan vuosikymmeniä paranneltua hyötymaata emme ole ruvenneet siirtämään kauemmas porraspäästä, vaikka juuri siinä kohti silmä mieluusti näkisi jotakin kauniimpaa.

Alla oleva kuvasarja ei ole laadullisesti huippu, mutta lähes samasta kulmasta otetut kuvat kertovat omaa tarinaansa.





Tämä kuva on 1960-luvun lopulta, jolloin aidan takana oli pelto ja sen takaa taas puhalsi suoraan pihalle pohjoinen merituuli. Siinä tuulessa näyttävät kasvaneen vain kituliaat koivut. Nurmikkoa ei ollut. Tuskin sitä oli kylvettykään, mutta ei se ainakaan olisi kasvanut. Koko kylän lapset nimittäin pelasivat pihalla jalkapalloa ja "nurmikko" oli sen jäljiltä varsinainen "kyntöpelto". Siihen aikaan pihat olivat tämän näköisiä, eikä muuta osattu kaivata.


Arviolta kymmenen vuotta myöhemmin, 1970-luvun lopulla, tilanne on sen verran muuttunut, että talon silloinen emäntä on päättänyt tehdä kivikkoryhmän pihan pohjoiseen nurkkaukseen suojaamaan ja kaunistamaan takapihaa. Estetiikkaa on alkanut ilmestyä talon seinänvierustaa kauemmaskin. Edelleen aavalta pellolta puhaltaa merituuli. Aidan viereen on yritetty istuttaa unkarinsyreeniä, mutta kituliaalta näyttää. Johtunee olosuhteista, mutta myös jokakeväisestä kulotuksesta. Lapset ovat näemmä kasvaneet, koska nurmikko on päässyt rehottamaan, eikä kukaan enää pelaa pihaa hiekalle. Muistaakseni nuo kaksi pientä pensaan alkua ovat hanhikkeja.


2010-luvulle tultaessa pihan viihtyisyyteen on satsattu jo 30 vuotta. Tämänkin talon asukkaat ovat ryhtyneet pitämään pihaa olohuoneen jatkeena. Entisen emännän raivaama kukkapenkki on kevätloistossaan ja turhankin isoiksi venähtäneet koivut takana hiirenkorvilla. Nurmikko kasvaa ja unkarinksyreeni on paisunut lähes kolmemetriseksi aidanteeksi, jonka takaa ei kuulu eikä näy. Aidan taakse pellolle onkin noussut kymmeniä omakotitaloja istutuksineen sekä päiväkoti. Enää ei pohjoinen puhalla mereltä suoraan pihalle. Innokas kulottajakin on siirtynyt vihreämmille kulotusmaille, joten pensaat ovat päässeet kasvamaan.

Näin itsenäisyypäivän aattona on mukava pyörähtää lähihistoriassa. Tarina muuten kertoo tuon porakivistä rakennetun perennapenkin synnystä, että Vaari huuteli penkin rakentajille parvekkeelta: "Sieltä suunnaltako arvelette vihulaisen tulevan?"

4 kommenttia:

  1. Voi kun ihanaa että historia on tiedossa, se antaa paikalle elämän. Eletty elämä tekee paikasta viihtyisämmän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta puhut, on tärkeää tietää menneisyys, jotta ymmärtää tätä nykyistä eloa. Toisaalta historia luo myös paineita, sillä muutoksia pihalla ei ole helppo tehdä, kun asiat ovat täällä aina olleet näin. Eikä uusia mhdollisuuksia välttämättä itse edes hoksaa. Siinäkin mielessä nämä blogit ovat hieno juttu, että olen saanut jo monta ideaa ja ajatusta tulevaa suvea varten. Mukavaa, että kävit Toimelassa Mummeli.

      Poista
  2. Informatiivinen kuvasarja! Aika nopeasti ovat Suomen puutarhat muuttuneet. Ehkä nyt jo on kääntynyt hyötykasvien määrä pihoissa taas kasvuun. Ainakin mielenkiinto hyötykasveihin on kasvanut. Aika paljon kyllä saa muuttua, että perunapelto laitettaisiin taas oven pieleen. Perunankukka on kyllä kaunis, mutta onhan penkki kauan mulloksella.

    Liityn lukijaksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa lukijaksi ja kiitos! Aika raadolliseltahan tuo kuvasarja näyttää, mutta aina ei voi olla kaunista :)
      Joskus katselen tienvarsien perunapeltoja (täällä Pohjanmaalla niitä riittää) ja kukinta-aikana ne ovat hyvinkin kauniita: On punakukkaista rosamundaa, valkokukkaista puikulaa ja kun ne vuorottelevat isoina aloina, näyttää aika mukavalta. Mutta mulloskautta tosiaan riittää, kuten totesit.

      Poista

Mukavaa, että vierailit Toimelassa. Kaikki kommentit ovat tervetulleita!