sunnuntai 21. kesäkuuta 2015

Yrttien lumoissa


Yrtit ja keskikesän taianomainen täyteläisyys ovat lumonneet tänä juhannuksena. Siemenestä sisällä kasvattamani oregano puhkesi kukkimaan juhannukseksi. Kauniit pienet kukat kuulemma vievät voimaa muusta kasvusta ja ne kannattaisi napsia pois. En taida raaskia. Ehkäpä saamme riittävästi oreganoa näinkin. Aion siirtää oreganot syksyllä ulos kasvimaalle talvehtimaan.

Viimeisenä työpäivänä ennen juhannusta pääsin vierailemaan läheisellä yrttitilalla. Kuvittelin, että vastassani on pieniä yrttiruukkuja. Hämmästys olikin suuri, kun emäntä ensimmäiseksi vei minut yrttimaan laitaan ja esitteli lähes parimetriset pensaat, esimerkiksi tämä alla oleva kirveli, jonka lehdet maistuvat hivenen lakritsalle.



Väinönputkikaan ei ole ihan pikkuriikkinen yrtti. Siitä näyttivät pitävän pölyttäjät ja tilan emäntä tarjosi voikukkasiman kera väinönputkesta ja hunajasta keitettyä hilloa. Se oli muuten hyvää.


Koiviston tilalla kasvoi monenlaisia yrttejä tutuista basilikasta ja oreganosta aina kuolemattomien yrttiin saakka. Se on vihreä köynnös, jonka on uskottu auttavan lähes kaikkeen muuhun paitsi onnettomuuksiin :).


Kiitokset Teijalle antoisasta kesäisestä aamupäivästä yrttien parissa.

Juhannus on sujunut Toimelan leveysasteilla paremmassa säässä kuin etukäteen uskalsin odottaa. Vaikka vettä on ripotellut silloin tällöin, on lopultakin saatu myös kesäistä lämpöä. Varsinkin juhannuspäivä ja juhannusaaton ilta olivat aurinkoisia ja kauniita.


Keskiyön aurinkokin hemmotteli niin, että enmalttanut mennä nukkumaan. Tuli istuskeltua aamuyöhön saakka lukemassa ja ihailemassa auringon kehrää puiden lomassa.


Kasvien kannalta on vähän erikoinen vuosi. Monet kasvit kukkivat yhtä aikaa. Harvemmin on enää juhannuksena saanut nauttia sipulikukista. Nyt tulppaanit vain jatkavat hehkuaan. Samaan aikaan omenapuut ovat jo parhaimman kukkaloistonsa ohittaneet ja syreenit ovat parhaimmillaan. Juhannusruusuja täällä sen sijaan ei vielä näy kukassa.

Nautinnollista keskikesän juhlan jatkoa!

2 kommenttia:

  1. Minä olen aina jättänyt oreganon kukat, ja kasvi on silti kasvanut voimalla. Kukat ovat mehipistiäisten mieleen.

    VastaaPoista
  2. Omassa pihapiirissä oregono on yksi parhaista mesikukista. Kimalaiset ja perhoset tykkäävät!

    VastaaPoista

Mukavaa, että vierailit Toimelassa. Kaikki kommentit ovat tervetulleita!