sunnuntai 8. lokakuuta 2017

Väritön syysaloe



Pakko uskoa, että aloe verani kukan on tarkoituskin olla väritön vaaleanvihreä. Ei sellainen hehkuva oranssi, jota olen odotellut ja jonka muistan jossakin nähneeni. Keväällä petyin väriin ja kuvittelin, että aurinko ja kesä ulkona tekisi ihmeitä aloelle. Kukan väri ei kuitenkaan ulkoilusta muuttunut miksikään.


Kasvi kyllä viihtyi ulkona ja kasvoi jättimuhkeaksi. Poikasiakin on juurella. Mutta kukka, kaksihaaraisenakin, oli lievä pettymys jälleen. Ehkä odotin jotain samanlaista kuin kasvitieteellisissä puutarhoissa. Niiden lajikkeet taitavat olla trooppisempia, ainakin ovat värikkäämpiä.

perjantai 6. lokakuuta 2017

Uusi omenalajike ilmestyi!


Piti katsoa oikein kahdesti ja nostaa vielä silmälaseja nenälle, kun menin poimimaan viimeisiä hedelmiä koristeomenapuu Sallasta. Pikkuomenat alkavat olla jo ylikypsiä ja lehdetkin ovat puusta pudonneet. Mutta mitä ihmettä! Yhtäkkiä huomasin, että omenapuun haarasta kasvaakin aivan toisenlaisia omenoita, isoja ja punavihreitä. Haarassa on myös vihreät lehdet vielä paikoillaan.

Olen vain kuvitellut, että vuosia sitten hankkimamme Salla on kasvattanut juuresta uuden verson, enkä ole asiaa sen enempää ajatellut. Nyt tuo verso kuitenkin teki aivan toisenlaisia hedelmiä. Ei mikään koristeomenapuu, vaan ihan hyvän kokoisia omenoita tekevä lajike. Mikä sitten onkaan.

Taimen mukana on täytynyt tulla astiassa myös toinen. Mikään hybridi tämän Sallan ei pitänyt olla, vaikka tiedän sellaisiakin omenapuita olevan. Yllätyksiä riittää näköjään.

Näitä pikkuriikkisiä omenoita lähdin poimimaan lehdettömistä oksista.


Tällainen teeseitse-hybridi siellä sitten odotteli. Miten sitä on niin sokea, että ei mitään huomaa, ennen kuin omena kirjaimellisesti putoaa puusta päähän.

Jälkikommentti:

Kiitos hyvät blogiystävät! Taas kerran viisastuin. En ollut uhrannut ajatustakaan omenapuun taimen kasvatukselle, enkä perusrungolle, enkä varttamiselle. Kun luin alle tulleita kommenttejanne, ymmärsin kaivaa esiin Salla-omenapuuni mukana tulleen taimilapun. Siellä kerrotaan, että Sallamme perusrunko on Antonovka eli itäinen hapokas talviomena, johon Salla on vartettu. Sehän tämä varmaan on. Näin sitä oppii koko ajan uutta. 

lauantai 23. syyskuuta 2017

Kukkasipulit ajoissa, kerrankin!


Jälleen kerran kukkasipulien hankinta ryöstäytyi käsistä. Luettelosta tilaaminen on vähän liian helppoa ja houkuttelevaa. Ilokseni sain kerrankin sipulit ajoissa maahan, eikä tarvinnut pakkasen kanssa ryhtyä kilpasille.

Sipulipaketit eivät olleet mitenkään prameita, vaan kuvattomia muovipussukoita. Piti oikein kuvastosta sitten palauttaa mieleen, mitä tulikaan tilailtua. Sijoittelu multiin on helpompaa, jos tietää, mitä on odotettavissa.

Menneenä keväänä ja kesänä tulppaanit onnistuivat niin hyvin ja kukkivat niin pitkään, että into sipuleihin on taas huipussaan. Joskus huonon talven jälkeen on tuntunut, että kannattaako lainkaan satsata sipulikukkiin. Onneksi satsasin vuosi sitten ja nyt toivon, että tämä uusikin satsaus tuottaa runsaan kukinnan.

Istutin Violet-lajitelmaa (lilaa ja valkoista), mustaa Cafe Noirea, valkoista Tres Chiciä ja aniliininpunaista Aafkea. Vähän jännittää, nouseeko edellisen vuoden tulppaaneista kuinka monta näiden sekaan. Värikirjo saattaa yllättää.Tosin valkoista ja punaista oli edellisissäkin.
Ihana odottaa kevättä ja tulppaaneja!

keskiviikko 20. syyskuuta 2017

Tomaatit muuttivat sisään



Neljä astetta lämmintä ja vettä sataa. Viikonloppuna siirsin ruukuissa avomaalla kasvaneet tomaatit sisätiloihin, "vilpolaan", joka on käytännössä kolmelta seinältä yhtä isoa ikkunaa. Vihreitä, isoja raakileita on aika reippaasti, mutta niiden kypsyminen ulkona jäi vain haaveeksi. Toivottavasti sisällä lämpö ja ikkunavalo toimivat.

Osa raakileista tipahteli matkan varrella ja jätin nekin ikkunalle koemielessä. Anoppi muistelee, että ennen vanhaan raakileet neuvottiin käärimään sanomalehteen. Mikähän taika siinä lie, eikö valokin olisi hyväksi?



Viikonloppuna sisään muuttaneissa taimissa tomaatit olivat pääosin täysin vihreitä, jossakin ehkä aavistus keltaista.


Mutta kas, kolmen päivän kuluttua osa on jo täysin kypsiä. Vau, miten kypsyminen vauhdittui lämpimässä! Muutaman olen jo syönyt ja nämä loputkin taitavat pian päätyä lautaselle.

Lehtien pilkut vähän huolestuttavat. Mikähän tuholainen niissä piilee ja tarttuu sisäkasveihin? Mitään elävää liikettä en lehdillä kuitenkaan havainnut.

Siemenistä aloitettiin keväällä yhteinen matka, minä ja tomaatit. Ei aivan turhaa, vaikka välillä jo turhauttikin.

keskiviikko 13. syyskuuta 2017

Talikkohommia



Toisin kuin puutarhaohjelmista voisi kuvitella, pihahommat ovat usein aivan muuta kuin ruusuntuoksuista rapsuttelua olkihattu päässä. Tähän aikaan vuodesta kotipuutarhuri katselee muun muassa kompostin lieroja ja heiluttaa hiki hatussa talikkoa.

On nimittäin aika tyhjentää lehtikompostit ja tehdä tilaa uudelle tavaralle, joka kohta tipahtaa haravoitavaksi nurmikolle. Tässä kompostissa on toki muutakin kuin lehtiä, esimerkiksi vanhoja kukkia ja muuta maatuvaa puutarhajätettä.

Aika nopeasti lierot ja sateet tekevät jätteestä mullan tapaista mössöä, jota kärräsin jälleen pensaita höystämään.


Kahdeksan kottikärryllistä päätyi orapihlaja-aidan alle. Lähes koko aidan alus sai katteen. Vaikka tuli hiki ja lihakset kyykkimisestä kipeiksi, tykkään kompostoinnista kuin hullu puurosta. On niin ihanaa, kun roskasta tulee hyötytavaraa. Palkitsevaa, todellakin.

Talousjätekompostori saa vielä pari viikkoa muhia. Kun aika on kypsä, sekin päätyy hyötymaalle jälkikompostoitumaan.


On myös aika kerätä puutarhakalusteita talviteloille. Vaikka pakkaset vielä antavat odottaa itseään ja kukinta pihalla jatkuu, aurikovarjo joutaa jo varastoon.

maanantai 11. syyskuuta 2017

Herkät sipulinkukat



Syyskesällä on kiva pelastaa sisälle maljakkoon erilaisia kukkia pihalta. Koskaan ennen en kuitenkaan ole leikkokukiksi ottanut sipulinkukkia. Tänä vuonna kukkia putkahteli sipuleihin normaalia enemmän. Ne yllättivät minut positiivisesti joka suhteessa.

Ensin kukat näyttivät pieneltä tulppaanikimpulta ja olivat minusta sellaisinakin kovin kauniita. Kun ne olivat muutaman päivän maljakossa, tajusin, että jokaisesta pikkuriikkisesti nupusta avautuu täydellinen, pikkuriikkinen, kelta-valkoinen kukka.



Kukat avautuivat hitaasti, mutta varmasti. Kukkapallo laajeni ja laajeni, varret kasvoivat pituutta ja sipulinkukat olivat todella kestäviä leikkokukkia. Niistä oli iloa useammaksi viikoksi. 


Kun lisäilin kukkia samaan maljakkoon muutaman päivän välein, minulla oli eri vaiheissa olevia kukkia yhtä aikaa. Osa oli vielä nupulla, osa jo avautunut. Tuli hienoja yhdistelmiä.

Toivottavasti onnistun tulevinakin kesinä kasvattamaan sipuleihin näin paljon kukkia. Eivät edes tuoksuneet sipulilta sisällä.

lauantai 9. syyskuuta 2017

Sikaa säkissä...



Näitä pieniä söpöläisiä kasvaa nyt hyötymaan kasvulavoissa. Kuten olen aiemminkin maininnut, minulta menivät sitruunakurkun ja kiekkokurpitsan taimet sekaisin, kun muistuttivat niin kovasti toisiaan.

Nämä pienet ovat halkaisijaltaan vain 5-7 cm ja näyttävät malliltaan minusta lähinnä kiekkokurpitsalta. Siemenpussin kuvissa olivat kyllä värikkäämpiä, mutta hermo ei enää kestä jättää niitä odottamaan kypsymistä. Syksy etenee ja pakkaset voivat olla jo nurkan takana.




Sitten on tällaisia vähän pyöreämpiä ja kooltaan edellisiin verrattuna kolminkertaisia möllisköitä. Nämäkin ovat keltaisia ja malli muistuttaa kurpitsaa. Sitruunakurkkujen pitäisi olla kirkkaamman keltaisia ja ehkä vähän piikkisiä.


Halkaisin pari hedelmää ja ne näyttivät sisältä tällaisilta. Isompi ainakin vaikuttaa kurpitsalta. Mutta tuon pienemmän siemenet voisivat olla myös kurkun siemeniä. Molemmat maistuvat kuitenkin lähinnä kesäkurpitsalta.

Äh. Olivat mitä olivat. Pistelen salaattiin ja leivän päälle. Tuskin ne ainakaan myrkyllisiä ovat. Mutta vähän jäi vaivaamaan, että mihin ne sitruunakurkut katosivat, jos nämä molemmat ovat kiekkokurpitsaa eri koossa?

Oli siellä kyllä yhdessä taimessa tummanvihreäkin hedelmän alku, mutta se mätäni alkuunsa. Muutenkin nämä kurpitsat ovat kovin helposti pilaantuvaa laatua syyssateissa.

Mitä tästä opimme? Kannattaa merkitä taimet kunnolla jo kylvövaiheessa, eikä olettaa, että kyllä ne hedelmät sieltä erottuvat.

tiistai 5. syyskuuta 2017

Villiviinin saartamat


Villiviini on ihana, varsinkin syysvärissään, joka alkaa jo hehkua. Toisaalta se on varsinainen riesa, joka leviää imukärhillään salamavauhtia, jos sitä ei koko ajan ole rajaamassa. Rännit täyttyvät ja kasvustot valloittivat aina vain uusia seiniä ja ilmansuuntia.

  
Tänne köynnöksen ei olisi tarkoitus levitä, mutta eipä se säänöistä välitä, Korkeassa talossa kitkeminen ylhäältä ei ole aivan yksinkertaista. Köynnös tarttuu tiukasti rapattuun seinään.

Täällä ollaan kohta kuin siilit talvipesässä, eikä ikkunoitakaan enää tarvitse pestä.


Toisaalta eivätkös englantilaiset aatelisartanot ole kokonaan villiviinin peitossa? Että mitäpäs tässä valittelemaan :).

sunnuntai 3. syyskuuta 2017

Kaksihaarainen aloen kukka


Tässähän tulee jo "deja vu -olo", kun katselee portailla kehittyvää aloe veran nuppua. Viime syksynä jännitettiin, ehtiikö aloe ulkona kukkaan ennen pakkasia. Ei ehtinyt, vaan yhtenä lokakuun puolivälin yönä se nuupahti. Viime vuonna aloe oli ulkona niin isossa ruukussa, että sitä ei jaksanut sisälle siirrellä. Tässä linkki viime syksyn postaukseen.

Tänä kesänä istutin aloen pieneen ja kevyempään ruukkuun. Nupun kehittyminenkin alkoi edellisvuotta aikaisemmin. Nyt aion olla skarppina ja nostaa kukan sisälle ennen ensimmäistä yöpakkasta.

Pidän ulkona niin kauan kuin mahdollista, sillä keväällä minulla teki aloe sisällä kukkaa, mutta se kukinto ei kunnolla auennut. Kasvoi kyllä pitkäksi ja isoksi, mutta oranssi loisto jäi puuttumaan. Jospa se tarvitsee enemmän ulkoilmaa ja aurinkoa... Tästäkin löytyy muuten kuvia ja tarinaa.

Nyt nuppu on kaksihaarainen! Ennen en ole nähnyt, että samassa varressa olisi tulossa kaksi kukkaa. Jännittävää. Olen jotenkin juuttunut aloen kukintaan. Ehkä pääsen asiasta yli, jos tämä nyt onnistuu :).

torstai 31. elokuuta 2017

Syksyä ilmassa



Pakko uskoa, että syyskuu alkaa jo huomenna. Pihlajat notkuvat oransseja marjoja ja jälleen on yksi kesä ohi. Tekemättä jääneet projektit paljastuvat ja kesän vehreys ruskistuu.

Saniaiset ruskistuivat tänä kesänä etuajassa. Pitäisi katkoa pois ja laittaa pihavalot tilalle, mutta en ole vielä saanut aikaiseksi. Onkohan näillä jokin "ruostetauti" vai ovatko viime viikkojen runsaat sateet ruskistaneet? Tai sitten niiden kuuluukin ruskistua jo elokuun puolivälissä, mutta olen vain aktiivisesti unohtanut ja kuvitellut, että kesä jatkuu...


Ajotielle oli suunnitelmissa hankkia jotakin isompaa kiviainesta kivituhkan päälle kesän aikana, mutta jotenkin se jäi taas. Tässä tulos. Vettä on tullut viime päivinä reippaasti ja lätäköitä löytyy, valitettavasti.

Vuoden päästä on kesä uusi ja onhan tässä vielä syksyäkin jäljellä, jos vaikka joku innostuisi kivihommiin. Toivossa on hyvä elää.



Tykkään syödä sieniä, mutta en oikein uskalla sienestää, kun en tunne kunnolla syötäviä ja myrkyllisiä. Kaipa sieniä olisi nyt metsissä, kun pihallekin putkahtelee monenmoista. Nämä näyttävät viihtyvän kuorikatteessa. Syksyltä näyttävät nämäkin.


Pikkuhiljaa olemme tyhjennelleet kasvimaalta perunat, sipulit, salaatit ja myös pinaattikiinankaalen (Pak Choi), joka osoittautui peltoetanoiden ylittämättömäksi herkuksi. Käytin loput käyttökelpoiset kaalilaatikon lisukkeena ja hyvin sopi sinne sekaan.

Pak Choin keltaisia kukintoja leikkasin vielä porraspään koristeeksi, kun olivat niin kivoja ja voimissaan. Sipulin kukat somistavat sisällä keittiötä.

Hyötykasveista pihalla sinnittelevät vielä tomaatit, kesäkurpitsa, avomaankurkku, kiekkokurpitsa ja sitruunakurkku. Tomaatit eivät taida ehtiä kypsiksi, vihreitä on vielä paljon. Kiekkokurpitsat taas näyttävät helposti homehtuvan päiviä jatkuneessa sateessa.


Kanna on lopettanut kukintansa jo ajat sitten, vaikka äitini pihalla samaan aikaan samasta paikasta hankitut vielä kukkivat. Tämän voisin yrittää ottaa ylös ja talvettaa kellarissa. Mahtaisiko onnistua samaan tapaan kuin daalia eli kuivana juurakkona?

Jotkut vielä sinnittelevät, esimerkiksi inkalilja. Tämäkin saa lähteä pian kellarin uumeniin. Ei mikään erityinen menestystarina ollut, mutta kukki kuitenkin koko kesän.


Harmaamalvikki on kiitollinen kukkija. Aina vain jaksaa puskea uutta kukkaa, vaikka siemeniäkin on jo tulossa.

Krassi on aina syksyn pelastus. Lehdet tosin näyttävät ja kellastuvan silläkin. Siemeniä pääsee pian keräilemään.


Pimenevissä illoissa on myös taikaa, kun ne sattuvat olemaan tyyniä ja kauniita. Tämä taianomainen näkymä löytyi ennallistetulta suolammelta muutama päivä sitten auringonlaskun aikaan.


Pohjanmaalla vietettiin venetsialaisia viime viikonloppuna. Sää oli sateinen ja tuulinen pitkälle iltaan, joten tulien polttaminen rannoilla oli haastavaa. Pihalyhdyt paloivat sentään. Valoilla tunnelmointi onkin syksyllä ihanaa.

100 päivän vuorotteluvapaan jälkeen aloitan huomenna uudessa työpaikassa aivan toisessa ilmansuunnassa. 20 vuoden työrupeama entisten asiakkaiden ja työkaverien kanssa on ohi. Uudet kuviot edessä, vaikka samalla kirjastoalalla pysynkin. Syksy on aina ollut minulle uuden alku, vaikka olo onkin kesän päättyessä vähän haikea.

tiistai 29. elokuuta 2017

Marjakaveri


Herukoita tulee tänä vuonna Toimelaan enemmän kuin vuosiin. Mustaherukat on säilötty. Valkoherukkapensas on vielä aika pieni, mutta niitäkin keräsin eilen pakasteeseen ja syödä napostelin.

Valkoherukkapensas muistuttaa punaherukkaa ja marjojen makukin on lähes sama, mutta minusta valkoherukka on hieman punaista miedomman makuinen.

Marja on kaunis, väritön ja läpikuultava. Ne ovat kuin helmiä astiassa. Toisaalta tunnelma valkoherukan marjojen suhteen on hiukan kaksijakoinen. Kaunis ja maukas kyllä, mutta toisaalta jostakin syystä ulkonäkö assosioituu minulla sammakonkutuun. Älkää kysykö miksi, en tosiaankaan tiedä!

Marjapensailla ei tarvinnut tällä kertaa olla yksin, vaan kaverina oli tällainen piikkipallo.  Siili tuhisteli kaikessa rauhassa pensaasta toiseen, välillä rapsutteli takajalalla korvantaustaa ja jatkoi matkaa. Minusta se ei piitannut tuon taivaallista.

Eppu-kissa pyllistää kesäherkkujen jälkeen takapuolensa kissanruokapusseille, mutta tälle kaverille kissanruoka maistui. Nuoli vielä lautasenkin päälle.

Vähän huolestutti, että ahmiiko kaveri itsensä ähkyyn moisen  herkun äärellä. Lopulta sen piti jo kiivetä lautaselle. Aika pienikokoinen tämä siili oli, pihalla on kesän aikana näkynyt isompiakin. Asustelevat leikkimökin alla, toivottavasti selviävät talvesta.

torstai 24. elokuuta 2017

Ei määrä vaan laatu!


Onhan näitä paljon enemmän kuin oli siemeniä keväällä, mies tuumi nostaessaan puikulaperunat maasta. Ei voi puhua "talviperunoista", mutta monet keitot näistäkin saa syksyn mittaan.

Perunan koko ja laatu olivat tänä kesänä erinomaiset. Niin puhtaita ja sileitä. Päätimme nostaa potut ylös ennen kuin rutto iskee rupiset kyntensä satoon.

Muutamasta löytyi mato. Pitänee jättää perunat ensi keväänä istuttamatta samalle paikalle. Viljelykierto lienee paikallaan. Olemme katselleet, kuinka ammattiviljelijöiden pelloilla kasvaa välivuosina jotakin kaunista, valkokukkaista öljykasvia. Olisikö öljyretikkaa? Ehkä sitä ensi kesänä perunamaalle meilläkin, olisi kaunis kuin kukkaketo koko perunapeltom hmm.



Kukista puheenollen, kyllä ovat tänä kesänä kauniita myös aivan tavallisen sipulin kukat. Ja suuria, tämänkin halkaisija varmaan 5 cm. Ei ihan heti sipuliksi hoksaakaan, kun läheltä katsoo.

Ahkera keräisi näistäkin siemenet...mutta minä en ole niin ahkera.

tiistai 22. elokuuta 2017

Juurtuneet

Joskus tuntuu, että perennoiden siirteleminen onnistuneesti paikasta toiseen on korkeampaa tiedettä. Välillä siirto onnistuu ongelmitta ja aiemmassa paikassa nuivasti menestyneet puhkeavat uusilla asuinsijoilla heti valtavaan kasvuun. Joskus taas juurtuminen uuteen paikkaan vie vuosia.

Siirsin jaloangervot kuivahkosta, aurinkoisesta kohopenkistä uuteen paikkaan muutama vuosi sitten. Kasvit olivat vanhoja, mutta ne eivät entisillä sijoillaan tuntuneet kasvavan eteen eikä taaksepäin. Siinä vain paikallaan kituivat.

Siirron jälkeen angervot ovat vuosi vuodelta voimistuneet ja tuuhettuneet. Tänä kesänä kukinta oli erityisen runsasta ja värit kirkkaita. Liekö sitten kesä ollut näille sopiva vai ottaako todella uudelle paikalle juurtuminen useamman vuoden.



Mustilanhortensian ostin puutarhalta pari kesää takaperin "majakkaluodolle" havujen ja rhodojen seuraksi. Sen luvattiin kasvavan parimetriseksi ja kukkivan pitkään. No, tämä on ollut suurin piirtein samankokoinen koko ajan, eikä kukintaakaan voi kiitellä.

Tänä kesänä mustilanhortensiakin on kuitenkin tehnyt kasvupyrähdyksen ja kukkia on runsaammin kuin ennen. Ehkäpä se on lopultakin kotiutunut majakkaluodolle! Toivottavasti, kun kukat ovat niin hentoja ja kauniita jo nuppuina saati siten auettuaan.

Täytyy tunnustaa, että leikkelin alkuaikoina mustilanhortensiaa reippaanlaisesti. Vasta viime kesänä jostain luin, että sitä ei juuri tarvitse leikata...Ehkäpä tässä on on selitys, miksi hortensia näyttää nyt rehevämmältä :).

lauantai 19. elokuuta 2017

Kurkkua ja kurpitsaa, osa 2


Nämä pienokaiset menivät minulta jo pieninä taimina sekaisin, siis kiekkokurpitsa ja sitruunakurkku. Lehdet ja kukat muistuttavat erehdyttävästi toisiaan. Kumpikin on suoltanut koko kesän isoja keltaisia kukkia, mutta hedelmät ovat antaneet odottaa itseään.

Nyt niitä on näköpiirissä. Ja jos tarkkaan katsotte, hedelmän muoto paljastaa, kummasta on kysymys. Ylemmässä näyttäisi olevan kiekkokurpitsa ja alemmassa kuvassa pallomainen sitruunakurkku. Nämäkin kun vielä näkisi kypsinä. Hauska seurata kehitystä.

torstai 17. elokuuta 2017

Tomaatti punastuu

Jos ei ole itse kokeillut kasvattaa tomaattia siemenestä saakka avomaalla kypsäksi  ja syötäväksi, ei ehkä voi täysin ymmärtää, minkälaisen riemun ensimmäisen tomaatin punastuminen kasvattajassa saa aikaan. Nyt se on siis tapahtunut! Lukuisista vihreistä raakileista ensimmäinen osoittaa kypsymisen merkkejä.

Lupaa vielä viikon verran ainakin lämpimiä päiviä. Jospa näistä edes muutama pääsisi täyteen punaan ennen syksyä. En välttämättä itsekään uskonut, että avomaalla onnistuisin. Tuntuu hienolta :). Pienet on ilot, jne...


Kurkkuja olen jo muutaman ehtinyt syömään. Tämä kasvulavasta yli jäänyt yksilö päätyi amppeliin ja pyrkii nyt sisään leikkimökkiin. Liekö syksyä enteilee. Tuolla lehtien alla muuten pötköttelee kohta syötävän kokoinen kurkku. Ei siis kannata heittää keväällä ylimäräisiä taimia pois, vaan tunkea ne jonnekin ja lähes unohtaa. Palkinto saattaa odottaa loppukesästä.


Satokausi on muutenkin niin mahtavaa, että aivan henkeä salpaa. Marjalaji toisensa perään kypsyy syötävän herkulliseksi niin, ettei meinaa perässä pysyä.

Harakat vain ovat keksineet uuden eineen sen jälkeen, kun rakensimme mansikkamaalle häkin marjojen suojaksi. Lihava herra harakka tepastelee herukkapensaalle, taittaa taitavasti nokkaansa kokonaisen marjatertun ja siirtyy nurmikolle syömään. Rastaat sentään vievät vain marjan kerrallaan, mutta nämä ahnehtijat koko tertun :(.

Aika pitkällähän tässä jo syyskesää mennään, vaikka hellelukemissa vielä ollaan. Sen huomaa esimerkiksi omenoista, jotka myös ovat saaneet poskensa punaisiksi. Sallan hedelmät ovat pieniä, mutta makeita. Kohta päästään niitäkin maistelemaan.

keskiviikko 9. elokuuta 2017

Varsinainen heinälilja


Varsinainen heinälilja tämä, jonka mukulat keväällä ostin ja maahan työnsin. Ei kukan kukkaa näkyvissä, vaikka elokuuta jo pitkällä mennään. En ymmärrä, mikä mättää. Saapi olla nämä heinät minun puolestani.


Niiden piti siis näyttää tältä. Oikein piti olla herkkää ja kaunista, mutta eipä onnistunut tällä kertaa.


Ei muuten onnistunut ruusunätkelmäkään. Yritin kasvattaa sitä köynnöskehikkoa varten, mutta siemenistä iti kokonaiset kaksi kappaletta ja nekin tosi myöhään, kun olin jo heittämässä koko viljelmää pois. Kovin ne kaksikin jäivät hentoisiksi, ei niistä mitään köynnöstä kehikkoon saanut. Ja monivuotinenkin piti olla...

Että tällaista tällä kertaa. Ihanaa elokuun jatkoa siitä huolimatta!
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...