lauantai 19. elokuuta 2017

Kurkkua ja kurpitsaa


Nämä pienokaiset menivät minulta jo pieninä taimina sekaisin, siis kiekkokurpitsa ja sitruunakurkku. Lehdet ja kukat muistuttavat erehdyttävästi toisiaan. Kumpikin on suoltanut koko kesän isoja keltaisia kukkia, mutta hedelmät ovat antaneet odottaa itseään.

Nyt niitä on näköpiirissä. Ja jos tarkkaan katsotte, hedelmän muoto paljastaa, kummasta on kysymys. Ylemmässä näyttäisi olevan kiekkokurpitsa ja alemmassa kuvassa pallomainen sitruunakurkku. Nämäkin kun vielä näkisi kypsinä. Hauska seurata kehitystä.

torstai 17. elokuuta 2017

Tomaatti punastuu

Jos ei ole itse kokeillut kasvattaa tomaattia siemenestä saakka avomaalla kypsäksi  ja syötäväksi, ei ehkä voi täysin ymmärtää, minkälaisen riemun ensimmäisen tomaatin punastuminen kasvattajassa saa aikaan. Nyt se on siis tapahtunut! Lukuisista vihreistä raakileista ensimmäinen osoittaa kypsymisen merkkejä.

Lupaa vielä viikon verran ainakin lämpimiä päiviä. Jospa näistä edes muutama pääsisi täyteen punaan ennen syksyä. En välttämättä itsekään uskonut, että avomaalla onnistuisin. Tuntuu hienolta :). Pienet on ilot, jne...


Kurkkuja olen jo muutaman ehtinyt syömään. Tämä kasvulavasta yli jäänyt yksilö päätyi amppeliin ja pyrkii nyt sisään leikkimökkiin. Liekö syksyä enteilee. Tuolla lehtien alla muuten pötköttelee kohta syötävän kokoinen kurkku. Ei siis kannata heittää keväällä ylimäräisiä taimia pois, vaan tunkea ne jonnekin ja lähes unohtaa. Palkinto saattaa odottaa loppukesästä.


Satokausi on muutenkin niin mahtavaa, että aivan henkeä salpaa. Marjalaji toisensa perään kypsyy syötävän herkulliseksi niin, ettei meinaa perässä pysyä.

Harakat vain ovat keksineet uuden eineen sen jälkeen, kun rakensimme mansikkamaalle häkin marjojen suojaksi. Lihava herra harakka tepastelee herukkapensaalle, taittaa taitavasti nokkaansa kokonaisen marjatertun ja siirtyy nurmikolle syömään. Rastaat sentään vievät vain marjan kerrallaan, mutta nämä ahnehtijat koko tertun :(.

Aika pitkällähän tässä jo syyskesää mennään, vaikka hellelukemissa vielä ollaan. Sen huomaa esimerkiksi omenoista, jotka myös ovat saaneet poskensa punaisiksi. Sallan hedelmät ovat pieniä, mutta makeita. Kohta päästään niitäkin maistelemaan.

keskiviikko 9. elokuuta 2017

Varsinainen heinälilja


Varsinainen heinälilja tämä, jonka mukulat keväällä ostin ja maahan työnsin. Ei kukan kukkaa näkyvissä, vaikka elokuuta jo pitkällä mennään. En ymmärrä, mikä mättää. Saapi olla nämä heinät minun puolestani.


Niiden piti siis näyttää tältä. Oikein piti olla herkkää ja kaunista, mutta eipä onnistunut tällä kertaa.


Ei muuten onnistunut ruusunätkelmäkään. Yritin kasvattaa sitä köynnöskehikkoa varten, mutta siemenistä iti kokonaiset kaksi kappaletta ja nekin tosi myöhään, kun olin jo heittämässä koko viljelmää pois. Kovin ne kaksikin jäivät hentoisiksi, ei niistä mitään köynnöstä kehikkoon saanut. Ja monivuotinenkin piti olla...

Että tällaista tällä kertaa. Ihanaa elokuun jatkoa siitä huolimatta!

maanantai 7. elokuuta 2017

Kaveruksia



Valkoinen karpaattienkello on yksi lempikukistani. Keväällä sillä näytti olevan penkissä hyvin tilaa ja tulin istuttaneeksi taakse samettiruusuja. Kun väliin työntyi vielä pehko ketoneilikkaa, tunnelma alkaa olla aika tiivis. Pitäisi muistaa, että ne kesän mittaan kasvavat nämä kukkaset, ja esiin saattaa putkahtaa sellaisiakin, joita ei muista olemassa olevankaan.




Siemenestä suoraan pataan ulos kylvetty krassi ei vielä kuki, mutta lehdet ovat isoja ja pehko komea. Sikäli mikäli se saa itsensä työnnettyä tuon hopeisen kaverinsa loisteeseen estradille. Mistä tuotakin sikiää?


Leimukukat näyttävät voivan hyvin. Olen vuosien varrella ostellut eri värisiä, eri aikaan kukkivia taimia useita kertoja. Talvet ovat niitanneet ostoksistani monet.Joitakin on putkahdellut esiin harvakseltaan, mutta tänä vuonna minulla on ensimmäistä kertaa jo aivan näyttäviäkin leimukukkia.

Niidenkin välistä vain työntyy palavaarakkautta sieltä täältä. Keväällä leimukukan ja palavanrakkauden erottaminen pienistä aluista on hankalaa, enkä oikein raaskikaan ruveta niitä irti repimään. Tykkään myös palavastarakkaudesta, mutta vähän tuo sekamelska ärsyttää. Värien harmoniaakin voisi yrittää hallita :).


Kerroksellisuus on luku sinänsä ja siinä jokaisella on sijansa. Huomasin muuten, että viiruhelpi ei ole tänä kesänä mitenkään erityisen vireä. Sehän täyttää yleensä jokaisen kivenkolon ja kasvaa todella korkeaksi. Nyt se pysyy hyvin sijoillaan, eikä peitä kaikkea muuta alleen. Jostakin muualtakin olen lukenut, että helpillä on vaisu kesä. Ei haittaa yhtään tässä tapauksessa.

lauantai 5. elokuuta 2017

Ruokaa joka puolella

 
Olen tullut julistaneeksi, että valoisa alkukesä on sitä parasta kesää. Ja niin se onkin, kun kaikki vihreys puhkeaa ja valoisat yöt hellivät. Mutta ei elokuussakaan mitään vikaa ole, nautin tästäkin aivan suunnattomasti. Varsinkin, kun ruokaa voi hakea pihalta suoraan lautaselle ja näkee työnsä tuottavan satoa.

Punainen eli tomaatit vielä puuttuvat lautaselta, mutta kolmenlaista vihreää salaattia ja kesäkurpitsaa löytyy yllin kyllin. Olen myös puputtanut pois kurkkuja, jotka pullistuvat ja pullistuvat, mutta eivät enää näytä kasvavan mittaa.



Ei kurkkuja tule mahdottomia määriä, mutta muutamalle sormelle kuitenkin löytyy 15 senttisiä hedelmiä. Lisäksi avomaankurkkuja. Kesäkurpitsa kasvaa niin, ettei meinaa perässä pysyä.


Sitten on näitä kasvimaan "viherkasveja" eli kiekkokurpitsa ja sitruunakurkku. Molemmat kukkivat komeasti keltaisin kukin ja kukkia on paljon. Mutta hedelmistä ei näy vilaustakaan. Mikähän näissä meni pieleen?



Pak choi eli pinaattikiinankaali kukkii kauniisti ja kukinnotkin olisivat kuulemma syötäviä. Itse olen muutaman kerran paistanut wok-ruokaan pak choita, mutta enimmäkseen popsinut lehtiä salaatissa sellaisenaan. On todella makoisa lisä vihersalaattiin. Nyt harkitsen kaalilaatikkoa tästä.


Mutta mikäs se tämä herkkä kaunotar on? Sehän on tietenkin perunankukka, puikula eli piekonmuikku, kuten täälläpäin sanotaan. Että on kaunis tuo kukka, kun läheltä katsoo. Ketähän varten peruna maailmaa kaunistaa.



Lämpimän elokuun ihanuuden täydentävät marjat sekä puutarhasta että metsistä. Puutarhamarjoja on tulossa ihan kohtalaisesti, mansikkaa löytyy puuron päälle joka päivä. Mustikat ovat täälläkin kypsyneet ja sato on mielestäni hyvä.

Vadelmat ovat vielä aivan raakoja, mutta niitä tulee aivan älyttömästi sekä luontoon että puutarhaan. Oksat suorastaan notkuvat kartteja. Muutaman mesimarjankin olen vuosien tauon jälkeen löytänyt lenkkipolun varrelta. Kyllä meidän kelpaa, kun ruoka kävelee poluilla vastaan.

torstai 3. elokuuta 2017

Aloe yrittää jälleen


Kevät seurattiin aloe veran kukintayritystä sisällä ikkunanlaudalla. Varsi ja nuppu venyivät komeiksi, mutta kukka ei auennut kunnolla. Kuihtui ennen kukoistustaan. Mutta yrittäneitä ei laiteta, tuumimme minä ja aloe.

Vein keväällä toisen aloen ulkoilemaan portaille. Ja kas, yhtenä päivänä havaitsin  sen työntävän kukkavartta.

Kukka tulee kyllä oudosta paikasta. Tähän saakka aloen kukat ovat ilmestyneet lehtiruusukkeen keskelle. Nyt kukka puskee sen sivulta. Samapa tuo mistä tulee, kun vain tulee.

Yleensä kesä on loppunut aloelta kesken ulkona, mutta kannetaan tämä sitten sisälle, jos pakkaset uhkaavat. Jännitysnäytelmä jatkuu...



Yleensä kehutaan, kuinka huonekasvit virkistyvät kesällä ulkona. No ei tämä tosiaankaan ole virkistynyt, vaikka kukkaa pukkaakin. Tuulet ja sateet ovat riepotelleet, lehtiä on katkeillut, mustunut ja kellastunut. Mutta kukkia yrittää! Sisällä oleva lajitoveri on säilynyt paljon kauniimmassa kunnossa kuin tämä, vaikka ajoittainen polte ikkunalla on sielläkin tehnyt aloelle tuhojaan. 

Aloe vera on tavallaan helppo kasvi. Kokoa tulee vauhdilla, samoin poikasia. Mutta yritäpä kukittaa tai löytää kesäksi paras mahdollinen paikka! Onkohan sellaista edes?

lauantai 29. heinäkuuta 2017

Munittaisinko perunat?

Enpä malttanut enää odottaa, vaan tempaisin maasta muutaman puikulaperunan varren ja tarkistin, joko löytyisi syömäkelpoisia. Kyllä löytyi! Päästiin maisetelemaan oman maan satoa.

Puikula on jauhoinen syysperuna, jota olen yleensä syönyt vasta elokuulla. Kotitarveviljelijälle perunaan tuppaa iskemään varsinkin sateisena kesänä rutto ja rupi. Niinpä ajattelin nyt ehtiä ennen tauteja ja syödä perunat sileinä, vaikkakin vähän pienempinä.


Kauniita ja keltaisia enimmäkseen olivatkin, mutta kovin eri kokoisia. Yksi jättipuikula, muutama peukalon kokoinen ja pari pikkurilliä.

Anoppini, 84 v., tokaisi, että teidän pitää munittaa perunat. Siis mitä? Oletteko ennen moista kuulleet? Multaamisen tiedän ja sitä mekin teemme, mutta munitus on aivan eri juttu.

Anopin äiti kuulemma munitti usein ja hyvä tuli. Munittaminen tarkoittaa, että käsikopelolla kaivetaan perunapenkistä varren isoin peruna ja jätetään loput kasvamaan. Mullat vain taputellaan nätisti takaisin päälle.

Minulla on tapana nykäistä ensin varsi ja kaivella mullat vasta sitten. Munittaminen ei sillä konstilla onnistu. Onko joku tällaista kokeillut, mielelläni kuulisin kokemuksia?

Ja mikäs se siellä taas? Värisokea mieskin huomasi, että perunan keskellä kukkii joku muu "lajike" kuin valkokukkainen puikula. Kehäkukkahan se on jälleen itse muuttanut paremmille asuinsijoille.

Jk: Parempi puoliskoni huomautti, että anoppi puhui perunoiden munittamisesta, eikä suinkaan mullittamisesta niin kuin tähän postaukseen ensin kirjoitin. Muisti teki tepposet, anteeksi! Korjasin tekstin otsikkoa myöten oikeaan muotoon.

torstai 27. heinäkuuta 2017

Varkaita, onko heitä?



Auts! Vihreänä tomaatinviljelijänä olen autuaasti unohtanut, että runkotomaateista pitää poistaa varkaita. Kyllähän minä asiaa keväällä opiskelin, mutta pääsi unohtumaan. Onneksi sain sähköpostilla Biolanin tiedotteen, jossa puutarhaneuvoja Riikka Kerttula muistutti varkaista.

Tuli kiire tomaattiviljelmille tarkistamaan, liekö siellä muuta onkaan enää kuin kun varkaita. Ja kyllähän niitä riittikin nypittäviksi lähes jokaisesta lehtihangasta. Nimenomaan nypittäviksi, sillä varkaita ei kuulemma kannata leikata saksilla. Saksilla leikattuja taimia uhkaa Kerttulan mukaan syksyllä harmaahome.

Samalla poistin hedelmäterttujen alapuolella olevia lehtiä voimaa viemästä. Harkitsin myös tomaattien latvomista, mutta en vielä siihen puuhan rohjennut ryhtyä. Tomaattiviidakko näytti jo tämänpäiväisen raivauksen jälkeen huomattavasti selkeämmältä ja järkevämmältä. Kypsyvät tomaatit ja päärunko saivat elintilaa.

Avomaalla kasvatettaviin tomaatteihin kannattaisi kuulemma jättää kypsymään vain 2-3 terttua runkoa kohti. Ilman kasvihuonetta tomaatti ei ehdi enempää kypsyttää, joten taimet kannattaa latvoa yläpäästä.

Hyvä tieto tämäkin. Ehkä valtaisa kukkien työntäminen onkin vienyt voimaa tomaattieni kypsymiseltä, kun ne eivät juuri osoita punastumisen merkkejä. Jonakin päivänä vielä rohkaistun latvomaan taimeni.

Tapana on ollut kastella tomaatit iltaisin, mutta aamu olisi ilmeisesti optimaalinen ajankohta. No, tänä kesänä vettä on tullut taivaalta sen verran, että sama se mihin aikaan kastelukannua on heilutellut. Olen taas astetta viisaampi tomaatinviljelijä, kunhan vielä ensi kesänä tämän kaiken muistaisin.

tiistai 25. heinäkuuta 2017

Hyötymaan kaunokaisia



Onhan kasvien kanssa puuhastelu välillä turhauttavaakin. Tässä kukkii voimakkaana viime kesän siemenistä itsekseen kasvimaan käytävälle kivien väliin siementänyt kehäkukka. Komea on, mutta aivan muualle niitä ajattelin tänä kesänä saavani.



Nimittäin tähän kasvinmaan laidassa olevaan pitkään penkkiin kylvin sekaisin ruiskaunokkia ja kehäkukkaa. En mitään muuta. Ruiskaunokkia näyttääkin tulevan, kunhan ehtivät kukkaan. Sen lisäksi penkissä ilokoivat jotkut keltaiset rikkaruohot, joita en raaskinut kitkeä pois sekä tuo pieni valkoinen, jota kylvin penkkiin viime kesänä.

Kehäkukat ovat jääneet jalkoihin. Ne kyllä itivät, mutta kasvu tyssäsi 15 sentiin. Luultavasti kehäkukka tykkää voimakkaammasta lannoituksesta kuin nämä kaverinsa.

Tänä keväänä en levittänyt kompostia kukkapenkin kohdalle, enkä ilmeisesti tarpeeksi kanankakkaakaan. Näin siinä sitten kävi. Olen yrittänyt muutamana päivänä antaa kastelulannoitetta. Jospa kehäkukat vielä innostuisivat oikein penkissäkin ennen syksyä.



Sipuli on kohta nostokunnossa, mutta raaskiiko näitä ollenkaan nostaa? Kukkivat niin komeasti, että kaunistavat koko hyötymaan.


Jäävuorisalaattikin on kasvanut jättiläispöheiköksi ja rupesi myös kukkimaan. En ole ehtinyt sitä tarpeeksi syömään, mutta nyt täytyy vain katsella kukkia.



Tilli kuuluu myös hyötymaan kaunistajiin, kun sen kukinnot ilmestyvät. Tilliviljelmäni on vain kovin pieni, yksi ruutu kasvulavassa.



Omia perunoita odotetaan jo, mutta puikulaperuna on hidas kasvamaan. Ensimmäiset kukat ovat auenneet. Jokohan ensi viikolla uskaltaisi nykäistä kokeeksi pari vartta?

sunnuntai 23. heinäkuuta 2017

Huonekasvien kesä



Vettä sataa ja lotisee vaihteeksi tuulisen päivän päätteeksi. Paremman tekemisen puutteessa tuli vilkaistua vintin ikkunanlaudalle. Taas kerran vanha veijari vanhapoika pääsi yllättämään. Pitkän, maataviistävän varren nokkaan on ilmestynyt kuuden kukan rykelmä!





Ryhti huononee, mutta kaktus ei vain anna periksi, päin vastoin. Tähän saakka olen ollut tyytyväinen, jos yksikin kukka on kerralla puhjennut. Nyt on varsinainen ilotulitus.



Keväällä istuttamistani kolmesta gloxinian mukulasta ensimmäinen on ehtinyt kukkaan. Jotenkin suppilokukat ovat tänä vuonna aneemisen oloisia. Lehtien vihreä on hailakkaa ja kukatkin lurpallaan. Olisivatko turhan pienessä ruukussa vai olisiko höystön puutetta, tiedä häntä.





Vieruskaveri tulee pikkuhiljaa perässä, kukat vasta nupuillaan. Kolmannesta mukulasta ei sitten noussut piikkiäkään. Että näin. Täytyy iloita näistä kahdesta kuitenkin.



Joillekin pilviset ja viileät säät sopivat. Herasjuoru esimerkiksi nauttii elämästään idän ja etelän välisessä ikkunanurkkauksessa, kun aurinko ei aivan suoraan porottele. Tämä kesä on varjossa viihtyvien kesä.




Pihasta voi toki nauttia sisältäkin. Minusta on ihana, kun piha tulee tupaan ikkunasta. Villiviini on paras tunkeutuja. Sitä joutuu välillä hillitsemään, että ei kierrä koko taloa.

Ehkäpä vielä saadaan lämmintä tulevalla viikolla, että pääsee aurinkotuoliin lueskelemaan. Eilen kokeilin, mutta pinnalta kuiva tuoli oli sisältä litimärkä. Housut menivät vaihtoon.

tiistai 18. heinäkuuta 2017

Harakat – turha vaivautua mansikkamaalle!


Kieli pitkällä odotan mansikkasadon kypsymistä, mutta niin odottaa joku muukin. Harakan penteleet repivät marjat jo raakileina ja heittelevät ne pitkin pihaa. Jos jonkun marjan poski punastuu, se menee saman tien parempiin suihin.

Hermo petti ja rupesin kätkäläiseksi. Harakat on saatava pysymään kaukana mansikoista keinolla millä hyvänsä.

En halunnut mansikkamaalle rastasverkkoa, johon kaikki linnut ja siilit takertuisivat. Sunnuntain ratoksi ryhdyimme miehen kanssa rakentelemaan kotoa löytyvistä tavaroista harakkantorjuvaa häkkiä, joka ei haittaisi mansikan kypsymistä eikä eläimiä.


Löytyi puutavaraa ja muutama pala muovitettua verkkoa. Näistä syntyivät kehikko ja katto.


Seiniksi kaivettiin vanhaa valoverhoa, jossa oli sopivasti rimanmentävä päärme. Verho niitattiin kehikkoon ja painoiksi työnnettiin rimat alareunaan.


Poimimaan pääsee sivuilta, kun kääntää verhon katolle. Mansikan yläpuolelle jäi reippaasti tilaa poimimista varten. Toivottavasti valoverho ei liikaa varjosta auringolta ja estä kypsymistä.

Siellä ne nyt kypsyvät häkissä. Surullisen näköistä. En ole vielä päässyt näkemään, mitä harakat tästä tuumaavat. Ne mellastavat etupäässä aamuyöllä, jolloin minä nukun. Kartteja ei ainakaan ole enää lennellyt, eikä "katiskaan" ole ilmestynyt ylimääräisiä asukkeja. Mitäpä sitä ei tekisi marjojensa eteen :).

maanantai 17. heinäkuuta 2017

Siilin tekosia


Siilit tulevat päivä päivältä rohkeammiksi. Tämä pieni veijari asustelee luultavasti leikkimökin alla ja mönkii esiin illan hämärtyessä. Mies on ruokkinut siiliä kalanpäillä ja kissannapuilla. Toivottavasti ruoka on päätynyt oikeaan osoitteeseen. Harakat nimittäin ovat aika epeleitä onkimaan jopa leikkimökin terassin alta sapuskat.

Kiirettä kaverilla ainakin pitää. Tuhina vain kuuluu, kun se nokka maata viistäen vipeltää nurmikolla. Mitä lie sieltä suuhunsa löytää.

Perkasin yhtenä päivänä rikkaruohot talon kivijalan vierestä kivien väleistä ja ihmettelin, miten pieniä pyöreitä kiviä on lennellyt nurmikolle.  Sen verran isoja kivet ovat, että ei niitä lintu suussaan kuljettele. Keräsin kivet takaisin, mutta seuraavana pävänä ne olivat taas nurmikolla ja ympärillä kasapäin myllättyä sammalta.

Taitaa siili olla syyllinen. Ehkä kivien väleistä löytyy matoja ja murkkuja. Kaivamisen mestari! Ai niin, ja raparperipenkki näyttää olevan siilin vessa nykyisin.

lauantai 15. heinäkuuta 2017

Kurkkua ja kurpitsaa



Melkein vielä tarvitaan suurennuslasi, mutta kurkunkasvatukseni ilman kasvihuonetta näyttäisi onnistuvan ainakin jollakin tavalla. Lajikehan oli patiokurkku eli pitäisikin soveltua myös avomaan kasvatukseen, mutta olen silti otettu kurkkuvauvoistani.

Näillä on mittaa vasta viitisen senttiä. Katastrofit ovat yhä mahdollisia ja muutama kurkun alku onkin kellastunut jo aivan pienenä. Ehkäpä elokuussa päästään maistamaan.


Avomaankurkkua löytyy jo syöntikoossa, pituutta reilut 10 cm. En ole vielä raaskinut poimia, mutta varmaan kannattaisi. Menevät väkeviksi, jos kasvavat liian isoiksi.

Myös tomaateista löytyy vähän peukalonpäätä isompia raakileita. Toivottavasti kukista tulee lisää ja lämpöä riittää, että tomaatit myös punastuvat.

Satoisin on silti vihreä kesäkurpitsa. Tuntuu, että kurpitsat venyvät päivässä senttejä. Syömään vain!

Sen sijaan serkut eli kiekkokurpitsat kyllä kukkivat, mutta hedelmiä ei näy. Sama juttu sitruunakurkuilla. Mikä lie ongelma?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...