sunnuntai 10. joulukuuta 2017

Joulun odotusta




Pikku hiljaa alan minäkin päästä kiinni joulun odotukseen. Jostakin syystä tunnelma on tänä syksynä antanut odottaa itseään.

Myyjäisistä tarttui mukaan tällä kertaa näin yksinkertainen ovikranssi. Päätin, että pieni on kaunista, krimunkramut jääkööt muille. Vihreää kaipaan ulos nyt, kun koko ajan on pimeä tai hämärä.


Kun ripustin ikkunaan vanhat ja perinteikkäät pajupallot, joissa iltaisin lostavat ajastetut jouluvalot, alkoi joulu jo vähän pilkistää.


Eilen sohjoisella päivälenkillä ilahduin kuin pieni lapsi lumiukosta, jonka joku oli käynyt pyörittelemässä rakkaille kotirannoilleni. Tänään ukko oli kellahtanut nurin. Liekö joku töytäissyt :(.

Vielä on pakko hehkuttaa valkoista marraskuunkaktusta. Että joku voikin tuhlata kukkiaan tässä pimeydessä. Kukkia makaa monta kerrosta päällekäin ikkunanlaudalla. Pitäisi olla kaktukselle parempi paikka, jossa oksat pääsisivät riippumaan ja kukat oikeuksiinsa.

Joulu on jo kahden viikon kuluttua ja katkaisee hienosti pimeän talven. Odotan innolla isoja lapsia juhlapäivien viettoon. Joulutunnelmaa hiipii Toimelaankin kuin varkain.

torstai 23. marraskuuta 2017

Huonekasvien ihmettelyä



Jos ulkona sää ei inspiroi, voi aina kääntää huomion ikkunalaudalle ja huonekasveihin. Tämä mokoma pääsi yllättämään, teki kukat aivan puskista! En edes tiedä mikä kasvin nimi on, mutta jonkin sortin orkidea lienee. Lehdet ja varret muistuttavat vähän bambua.

Ostin kasvin taannoin marketin poistokärrystä pilkkahintaan. En ole ennen nähnyt sen kukkia, koska kukat olivat ostettaessa jo kuihtuneet. Ajattelin kokeilla, innostuisiko se uudestaan kukkimaan.

Aikaa kului varmaan pari vuotta. Kasvi työnsi varren toisensa perään, ja niiihin uusia versoja sekä ilmajuuria. Monta kertaa luulin jo, että nyt tulevat kukat, kun varsiin ilmestyi pieniä nystyjä. Aina niistä tuli uusi verso tai ilmajuuri.


Kunnes tein päätöksen, että mokoma räähkä saa lähteä jouluvalojen tieltä. Käänsin purkkia ja kas! Sieltähän löytyi yhdestä varresta rykelmä nuppuja ja pari kukkaakin. Jopas jotakin. En siis heitäkään pois, vaan odotan, tulisiko muihinkin varsiin kukkaloistoa.

Mikähän tämä laji muuten mahtaa olla? Valitettavasti olen heittänyt laput pois, enkä enää muista.

Kiinanruusu jaksaa myös hämmästyttää. Se on kukkinut koko pitkän kesän ja edelleen ilmestyy pieniä nuppuja keskelle pimeyttä. Meinaakohan tuo ollenkaan ryhtyä talvilepoon?



On kyllä vaikea keksiä kiitollisempaa, helpompaa ja ilahduttavampaa huonekasvia kuin marraskuun kaktus. Että joku jaksaa keskellä pimeyttä työntää oksansa täyteen punaisia ja valkoisia kukkia. Punaiset jo puhjenneet, valkoiset vasta nupuilla. Voi että näitä!

maanantai 20. marraskuuta 2017

Oi ja voi, marraskuu

Marraskuu on kulunut minulta jonkinasteisessa koomassa. Aamulla pimeyden keskeltä töihin ja illalla pimeyden keskellä takaisin kotiin. Kolmen päivän viikonloppuvapaa, hitunen lunta ja vähän jouluvaloja piristivät kummasti.

Ehdin jopa ihmetellä meren rannassa iltapäivän sinistä hetkeä, josta olen aina niin kovasti pitänyt. Kylmää oli, hyistä ja kosteaa, mutta myös karulla tavalla kaunista.


Olen polttanut koko syksyn pihalla lyhtyjä. Nyt tuli tunnelmoitua myös sisätiloissa. Kun selvisin perjantain hirveästä lumisateesta ja liukkaasta kelistä hengissä kotiin, oli aika rauhoittua. Aina ei tarvitsekaan rientää paikasta toiseen, vaan tuijotella vaikkapa tulta.



Pihalla ei tapahtunut lintujen ruokintaa ihmeellisempää. Tuijaan ripustettiin valot ja sepäs olikin venähtänyt viime talvesta. Piti hakea tikkaat, jotta ylimmille oksille ylettyi.

Hämmentävää, että tuija voi näinkin isoksi kasvaa ja talvista selvitä pienehkössä betonipurkissa. Kaveri vierestä kuoli, mutta tämä porskuttaa yli kaksimetrisenä. Se näyttää muuten ikkunasta katsottuna ihan amerikkalaiselta joulukuuselta.


Pieni lumipeite tuo joulumielen. Ensimmäiset lahjatkin jo hankittiin. Ja siianmätiä joulupöytää varten. Kyllä se tästä. Intoa lisää se, että jälkikasvu on kokoontumassa jouluna Toimelaan.

lauantai 4. marraskuuta 2017

Pyhäinpäivän puuhia


Oli pyhä tai arki, enpä malttanut olla pois pihapuuhista pyhäinpäivänä. Arkena kun ei päivänvalolla ehdi pihalle, viikonloppuna sattuvat kaikki tekemättä jääneet puuhat silmiin. Lumen keskeltä siistein kuihtuneita penkkejä ja kärräsin kompostiin. Että teki hyvää!
Oli niin valoisaa, kun oli lumikerros maassa ja silti kirkas päivä.


En muista koskaan nähneeni pihlajissa niin paljon marjoja kuin tänä syksynä. Puut loistavat punaisina kuin olisivat jouluksi koristellut. Tämä kuva on torstailta, kun sateli lunta. Myös orapihalaja-aita hehkuu punaisen marjanauhan koristamana.

Väri on kaunista syksyn tumman ja synkän keskellä. Onneksi lumi ei ainakaan tänään kokonaan sulanut pois.



Lintujen ruokintakin piti jo aloittaa, kun olivat raukat koputtelemassa tyhjiä ruokintalautoja. Taitaa tulla pitkä ruokintakausi tänä vuonna.

sunnuntai 29. lokakuuta 2017

Haaveissa ruusut tatarin tilalle


Tattaripensaiden kohtalo on nyt sinetöity. Oli todellakin viimeinen kerta, kun näitä peijakkaita leikkaan syksyllä alas ja tungen oksia silppuriin ja roskiin! Luultavasti lajike on röyhytatar ja Toimelassa se on kasvanut kahtena puskana talon länsipäädyssä vuosikymmeniä, toiseksi lämpimällä ja toiseksi parhaalla kasvupaikalla.

Monta vuotta olen antanut näille lähtöpasseja jonkin kauniimman ja kestävämmän tieltä, mutta jotenkin se on jäänyt. Ensi keväänä lapio heiluu ja juurakot päätyvät roskiin. Tilalle haaveilen jotakin pensas- tai puistoruusua.


Tatar lyyhistyy usein jo heinäkuussa ensimmäisessä rankkasateessa. Eikä se siitä enää kunnolla toivu, vaan näyttää loppukesän rääpisköltä.

Katsele nyt sitten näitä muotopuolia puoli kesää. Ja haistele vielä avonaisesta ikkunasta väkeviä kukintojen tuoksuja. Ei kuulkaa, ei ole pakko jos ei taho.

Mutta nyt kaipaisin ruusuihmisiltä vinkkejä. Minulta löytyy vain juhannusruusua ja jotakin vanhaa, vaaleanpunaista leviävää ruusulajiketta. Mitä suosittelisitte tähän?

Paikka on siis aurinkoinen, kuivahko länsipääty. Rapattu seinä kerää lämpöä ja hehkuu sitä ympärilleen vielä loppukesän viilenevissä illoissakin.

Ison talon ikkunat ovat vajaan parin metrin korkeudella ja ympärillä on runsaasti tilaa, joten ruusupensaillakin saisi olla kokoa ja korkeutta. Mitkään pienet ja sievät eivät tässä näy.

Olisko tosiaan joku puistoruusuna myytävä lajike? Vinkkejä vastaanotetaan, kiitos vain jo etukäteen.

Onpa muuten ihana katsella pimeänä ja sateisena syysiltana kuvia vihreästä kesästä ja haaveilla tulevasta.

sunnuntai 22. lokakuuta 2017

Kimppuja



Pihapuuhat ovat jääneet viime viikkoina vähiin, sattuneista syistä. Vähän olen etupihaa haravoinut ja kerännyt jorinin mukulat suojaan pakkasilta. Muuten kaikki on vaiheessa, toivottavasti talvi odottaa vielä hetken.

Ulkoilun sijasta olen leikkinyt floristia. Rakentelin kimppuja juhlapöytiin osin pihan, osin metsän antimista sekä reilun kaupan ruusuista.







Mukavaa puuhaa. Ja vuorenkilpi on monipuolinen koristekasvi!



Kimppujen tekeminen oli mukavaa, vaikka kyseessä olikin surujuhla. Isäni, 79 vuotta, nukkui pois sairastettuaan pitkälle toistakymmentä vuotta. Isän näköistä muistojuhlaa vietettiin eilen. Haudalla oli kuulas syyssää ja kukkakummusta tuli niin kaunis, että sekin melkein itketti.

Toivottavasti säilyvät jonkin aikaa, että voin käydä ihailemassa tätä hetken loistoa. Hautausmaan vieressä kun asun. Takana on tunteikas viikonloppu, paljon sukulaisia ja ystäviä, omat lapset kotona käymässä ja muutama päivä vapaata töistä. Nämä ovat niitä elämän hetkiä, jotka jäävät mieleen ja joista lopulta saa myös voimaa, kaiken surun keskellä.

sunnuntai 8. lokakuuta 2017

Väritön syysaloe



Pakko uskoa, että aloe verani kukan on tarkoituskin olla väritön vaaleanvihreä. Ei sellainen hehkuva oranssi, jota olen odotellut ja jonka muistan jossakin nähneeni. Keväällä petyin väriin ja kuvittelin, että aurinko ja kesä ulkona tekisi ihmeitä aloelle. Kukan väri ei kuitenkaan ulkoilusta muuttunut miksikään.


Kasvi kyllä viihtyi ulkona ja kasvoi jättimuhkeaksi. Poikasiakin on juurella. Mutta kukka, kaksihaaraisenakin, oli lievä pettymys jälleen. Ehkä odotin jotain samanlaista kuin kasvitieteellisissä puutarhoissa. Niiden lajikkeet taitavat olla trooppisempia, ainakin ovat värikkäämpiä.

perjantai 6. lokakuuta 2017

Uusi omenalajike ilmestyi!


Piti katsoa oikein kahdesti ja nostaa vielä silmälaseja nenälle, kun menin poimimaan viimeisiä hedelmiä koristeomenapuu Sallasta. Pikkuomenat alkavat olla jo ylikypsiä ja lehdetkin ovat puusta pudonneet. Mutta mitä ihmettä! Yhtäkkiä huomasin, että omenapuun haarasta kasvaakin aivan toisenlaisia omenoita, isoja ja punavihreitä. Haarassa on myös vihreät lehdet vielä paikoillaan.

Olen vain kuvitellut, että vuosia sitten hankkimamme Salla on kasvattanut juuresta uuden verson, enkä ole asiaa sen enempää ajatellut. Nyt tuo verso kuitenkin teki aivan toisenlaisia hedelmiä. Ei mikään koristeomenapuu, vaan ihan hyvän kokoisia omenoita tekevä lajike. Mikä sitten onkaan.

Taimen mukana on täytynyt tulla astiassa myös toinen. Mikään hybridi tämän Sallan ei pitänyt olla, vaikka tiedän sellaisiakin omenapuita olevan. Yllätyksiä riittää näköjään.

Näitä pikkuriikkisiä omenoita lähdin poimimaan lehdettömistä oksista.


Tällainen teeseitse-hybridi siellä sitten odotteli. Miten sitä on niin sokea, että ei mitään huomaa, ennen kuin omena kirjaimellisesti putoaa puusta päähän.

Jälkikommentti:

Kiitos hyvät blogiystävät! Taas kerran viisastuin. En ollut uhrannut ajatustakaan omenapuun taimen kasvatukselle, enkä perusrungolle, enkä varttamiselle. Kun luin alle tulleita kommenttejanne, ymmärsin kaivaa esiin Salla-omenapuuni mukana tulleen taimilapun. Siellä kerrotaan, että Sallamme perusrunko on Antonovka eli itäinen hapokas talviomena, johon Salla on vartettu. Sehän tämä varmaan on. Näin sitä oppii koko ajan uutta. 

lauantai 23. syyskuuta 2017

Kukkasipulit ajoissa, kerrankin!


Jälleen kerran kukkasipulien hankinta ryöstäytyi käsistä. Luettelosta tilaaminen on vähän liian helppoa ja houkuttelevaa. Ilokseni sain kerrankin sipulit ajoissa maahan, eikä tarvinnut pakkasen kanssa ryhtyä kilpasille.

Sipulipaketit eivät olleet mitenkään prameita, vaan kuvattomia muovipussukoita. Piti oikein kuvastosta sitten palauttaa mieleen, mitä tulikaan tilailtua. Sijoittelu multiin on helpompaa, jos tietää, mitä on odotettavissa.

Menneenä keväänä ja kesänä tulppaanit onnistuivat niin hyvin ja kukkivat niin pitkään, että into sipuleihin on taas huipussaan. Joskus huonon talven jälkeen on tuntunut, että kannattaako lainkaan satsata sipulikukkiin. Onneksi satsasin vuosi sitten ja nyt toivon, että tämä uusikin satsaus tuottaa runsaan kukinnan.

Istutin Violet-lajitelmaa (lilaa ja valkoista), mustaa Cafe Noirea, valkoista Tres Chiciä ja aniliininpunaista Aafkea. Vähän jännittää, nouseeko edellisen vuoden tulppaaneista kuinka monta näiden sekaan. Värikirjo saattaa yllättää.Tosin valkoista ja punaista oli edellisissäkin.
Ihana odottaa kevättä ja tulppaaneja!

keskiviikko 20. syyskuuta 2017

Tomaatit muuttivat sisään



Neljä astetta lämmintä ja vettä sataa. Viikonloppuna siirsin ruukuissa avomaalla kasvaneet tomaatit sisätiloihin, "vilpolaan", joka on käytännössä kolmelta seinältä yhtä isoa ikkunaa. Vihreitä, isoja raakileita on aika reippaasti, mutta niiden kypsyminen ulkona jäi vain haaveeksi. Toivottavasti sisällä lämpö ja ikkunavalo toimivat.

Osa raakileista tipahteli matkan varrella ja jätin nekin ikkunalle koemielessä. Anoppi muistelee, että ennen vanhaan raakileet neuvottiin käärimään sanomalehteen. Mikähän taika siinä lie, eikö valokin olisi hyväksi?



Viikonloppuna sisään muuttaneissa taimissa tomaatit olivat pääosin täysin vihreitä, jossakin ehkä aavistus keltaista.


Mutta kas, kolmen päivän kuluttua osa on jo täysin kypsiä. Vau, miten kypsyminen vauhdittui lämpimässä! Muutaman olen jo syönyt ja nämä loputkin taitavat pian päätyä lautaselle.

Lehtien pilkut vähän huolestuttavat. Mikähän tuholainen niissä piilee ja tarttuu sisäkasveihin? Mitään elävää liikettä en lehdillä kuitenkaan havainnut.

Siemenistä aloitettiin keväällä yhteinen matka, minä ja tomaatit. Ei aivan turhaa, vaikka välillä jo turhauttikin.

keskiviikko 13. syyskuuta 2017

Talikkohommia



Toisin kuin puutarhaohjelmista voisi kuvitella, pihahommat ovat usein aivan muuta kuin ruusuntuoksuista rapsuttelua olkihattu päässä. Tähän aikaan vuodesta kotipuutarhuri katselee muun muassa kompostin lieroja ja heiluttaa hiki hatussa talikkoa.

On nimittäin aika tyhjentää lehtikompostit ja tehdä tilaa uudelle tavaralle, joka kohta tipahtaa haravoitavaksi nurmikolle. Tässä kompostissa on toki muutakin kuin lehtiä, esimerkiksi vanhoja kukkia ja muuta maatuvaa puutarhajätettä.

Aika nopeasti lierot ja sateet tekevät jätteestä mullan tapaista mössöä, jota kärräsin jälleen pensaita höystämään.


Kahdeksan kottikärryllistä päätyi orapihlaja-aidan alle. Lähes koko aidan alus sai katteen. Vaikka tuli hiki ja lihakset kyykkimisestä kipeiksi, tykkään kompostoinnista kuin hullu puurosta. On niin ihanaa, kun roskasta tulee hyötytavaraa. Palkitsevaa, todellakin.

Talousjätekompostori saa vielä pari viikkoa muhia. Kun aika on kypsä, sekin päätyy hyötymaalle jälkikompostoitumaan.


On myös aika kerätä puutarhakalusteita talviteloille. Vaikka pakkaset vielä antavat odottaa itseään ja kukinta pihalla jatkuu, aurikovarjo joutaa jo varastoon.

maanantai 11. syyskuuta 2017

Herkät sipulinkukat



Syyskesällä on kiva pelastaa sisälle maljakkoon erilaisia kukkia pihalta. Koskaan ennen en kuitenkaan ole leikkokukiksi ottanut sipulinkukkia. Tänä vuonna kukkia putkahteli sipuleihin normaalia enemmän. Ne yllättivät minut positiivisesti joka suhteessa.

Ensin kukat näyttivät pieneltä tulppaanikimpulta ja olivat minusta sellaisinakin kovin kauniita. Kun ne olivat muutaman päivän maljakossa, tajusin, että jokaisesta pikkuriikkisesti nupusta avautuu täydellinen, pikkuriikkinen, kelta-valkoinen kukka.



Kukat avautuivat hitaasti, mutta varmasti. Kukkapallo laajeni ja laajeni, varret kasvoivat pituutta ja sipulinkukat olivat todella kestäviä leikkokukkia. Niistä oli iloa useammaksi viikoksi. 


Kun lisäilin kukkia samaan maljakkoon muutaman päivän välein, minulla oli eri vaiheissa olevia kukkia yhtä aikaa. Osa oli vielä nupulla, osa jo avautunut. Tuli hienoja yhdistelmiä.

Toivottavasti onnistun tulevinakin kesinä kasvattamaan sipuleihin näin paljon kukkia. Eivät edes tuoksuneet sipulilta sisällä.

lauantai 9. syyskuuta 2017

Sikaa säkissä...



Näitä pieniä söpöläisiä kasvaa nyt hyötymaan kasvulavoissa. Kuten olen aiemminkin maininnut, minulta menivät sitruunakurkun ja kiekkokurpitsan taimet sekaisin, kun muistuttivat niin kovasti toisiaan.

Nämä pienet ovat halkaisijaltaan vain 5-7 cm ja näyttävät malliltaan minusta lähinnä kiekkokurpitsalta. Siemenpussin kuvissa olivat kyllä värikkäämpiä, mutta hermo ei enää kestä jättää niitä odottamaan kypsymistä. Syksy etenee ja pakkaset voivat olla jo nurkan takana.




Sitten on tällaisia vähän pyöreämpiä ja kooltaan edellisiin verrattuna kolminkertaisia möllisköitä. Nämäkin ovat keltaisia ja malli muistuttaa kurpitsaa. Sitruunakurkkujen pitäisi olla kirkkaamman keltaisia ja ehkä vähän piikkisiä.


Halkaisin pari hedelmää ja ne näyttivät sisältä tällaisilta. Isompi ainakin vaikuttaa kurpitsalta. Mutta tuon pienemmän siemenet voisivat olla myös kurkun siemeniä. Molemmat maistuvat kuitenkin lähinnä kesäkurpitsalta.

Äh. Olivat mitä olivat. Pistelen salaattiin ja leivän päälle. Tuskin ne ainakaan myrkyllisiä ovat. Mutta vähän jäi vaivaamaan, että mihin ne sitruunakurkut katosivat, jos nämä molemmat ovat kiekkokurpitsaa eri koossa?

Oli siellä kyllä yhdessä taimessa tummanvihreäkin hedelmän alku, mutta se mätäni alkuunsa. Muutenkin nämä kurpitsat ovat kovin helposti pilaantuvaa laatua syyssateissa.

Mitä tästä opimme? Kannattaa merkitä taimet kunnolla jo kylvövaiheessa, eikä olettaa, että kyllä ne hedelmät sieltä erottuvat.

tiistai 5. syyskuuta 2017

Villiviinin saartamat


Villiviini on ihana, varsinkin syysvärissään, joka alkaa jo hehkua. Toisaalta se on varsinainen riesa, joka leviää imukärhillään salamavauhtia, jos sitä ei koko ajan ole rajaamassa. Rännit täyttyvät ja kasvustot valloittivat aina vain uusia seiniä ja ilmansuuntia.

  
Tänne köynnöksen ei olisi tarkoitus levitä, mutta eipä se säänöistä välitä, Korkeassa talossa kitkeminen ylhäältä ei ole aivan yksinkertaista. Köynnös tarttuu tiukasti rapattuun seinään.

Täällä ollaan kohta kuin siilit talvipesässä, eikä ikkunoitakaan enää tarvitse pestä.


Toisaalta eivätkös englantilaiset aatelisartanot ole kokonaan villiviinin peitossa? Että mitäpäs tässä valittelemaan :).

sunnuntai 3. syyskuuta 2017

Kaksihaarainen aloen kukka


Tässähän tulee jo "deja vu -olo", kun katselee portailla kehittyvää aloe veran nuppua. Viime syksynä jännitettiin, ehtiikö aloe ulkona kukkaan ennen pakkasia. Ei ehtinyt, vaan yhtenä lokakuun puolivälin yönä se nuupahti. Viime vuonna aloe oli ulkona niin isossa ruukussa, että sitä ei jaksanut sisälle siirrellä. Tässä linkki viime syksyn postaukseen.

Tänä kesänä istutin aloen pieneen ja kevyempään ruukkuun. Nupun kehittyminenkin alkoi edellisvuotta aikaisemmin. Nyt aion olla skarppina ja nostaa kukan sisälle ennen ensimmäistä yöpakkasta.

Pidän ulkona niin kauan kuin mahdollista, sillä keväällä minulla teki aloe sisällä kukkaa, mutta se kukinto ei kunnolla auennut. Kasvoi kyllä pitkäksi ja isoksi, mutta oranssi loisto jäi puuttumaan. Jospa se tarvitsee enemmän ulkoilmaa ja aurinkoa... Tästäkin löytyy muuten kuvia ja tarinaa.

Nyt nuppu on kaksihaarainen! Ennen en ole nähnyt, että samassa varressa olisi tulossa kaksi kukkaa. Jännittävää. Olen jotenkin juuttunut aloen kukintaan. Ehkä pääsen asiasta yli, jos tämä nyt onnistuu :).

torstai 31. elokuuta 2017

Syksyä ilmassa



Pakko uskoa, että syyskuu alkaa jo huomenna. Pihlajat notkuvat oransseja marjoja ja jälleen on yksi kesä ohi. Tekemättä jääneet projektit paljastuvat ja kesän vehreys ruskistuu.

Saniaiset ruskistuivat tänä kesänä etuajassa. Pitäisi katkoa pois ja laittaa pihavalot tilalle, mutta en ole vielä saanut aikaiseksi. Onkohan näillä jokin "ruostetauti" vai ovatko viime viikkojen runsaat sateet ruskistaneet? Tai sitten niiden kuuluukin ruskistua jo elokuun puolivälissä, mutta olen vain aktiivisesti unohtanut ja kuvitellut, että kesä jatkuu...


Ajotielle oli suunnitelmissa hankkia jotakin isompaa kiviainesta kivituhkan päälle kesän aikana, mutta jotenkin se jäi taas. Tässä tulos. Vettä on tullut viime päivinä reippaasti ja lätäköitä löytyy, valitettavasti.

Vuoden päästä on kesä uusi ja onhan tässä vielä syksyäkin jäljellä, jos vaikka joku innostuisi kivihommiin. Toivossa on hyvä elää.



Tykkään syödä sieniä, mutta en oikein uskalla sienestää, kun en tunne kunnolla syötäviä ja myrkyllisiä. Kaipa sieniä olisi nyt metsissä, kun pihallekin putkahtelee monenmoista. Nämä näyttävät viihtyvän kuorikatteessa. Syksyltä näyttävät nämäkin.


Pikkuhiljaa olemme tyhjennelleet kasvimaalta perunat, sipulit, salaatit ja myös pinaattikiinankaalen (Pak Choi), joka osoittautui peltoetanoiden ylittämättömäksi herkuksi. Käytin loput käyttökelpoiset kaalilaatikon lisukkeena ja hyvin sopi sinne sekaan.

Pak Choin keltaisia kukintoja leikkasin vielä porraspään koristeeksi, kun olivat niin kivoja ja voimissaan. Sipulin kukat somistavat sisällä keittiötä.

Hyötykasveista pihalla sinnittelevät vielä tomaatit, kesäkurpitsa, avomaankurkku, kiekkokurpitsa ja sitruunakurkku. Tomaatit eivät taida ehtiä kypsiksi, vihreitä on vielä paljon. Kiekkokurpitsat taas näyttävät helposti homehtuvan päiviä jatkuneessa sateessa.


Kanna on lopettanut kukintansa jo ajat sitten, vaikka äitini pihalla samaan aikaan samasta paikasta hankitut vielä kukkivat. Tämän voisin yrittää ottaa ylös ja talvettaa kellarissa. Mahtaisiko onnistua samaan tapaan kuin daalia eli kuivana juurakkona?

Jotkut vielä sinnittelevät, esimerkiksi inkalilja. Tämäkin saa lähteä pian kellarin uumeniin. Ei mikään erityinen menestystarina ollut, mutta kukki kuitenkin koko kesän.


Harmaamalvikki on kiitollinen kukkija. Aina vain jaksaa puskea uutta kukkaa, vaikka siemeniäkin on jo tulossa.

Krassi on aina syksyn pelastus. Lehdet tosin näyttävät ja kellastuvan silläkin. Siemeniä pääsee pian keräilemään.


Pimenevissä illoissa on myös taikaa, kun ne sattuvat olemaan tyyniä ja kauniita. Tämä taianomainen näkymä löytyi ennallistetulta suolammelta muutama päivä sitten auringonlaskun aikaan.


Pohjanmaalla vietettiin venetsialaisia viime viikonloppuna. Sää oli sateinen ja tuulinen pitkälle iltaan, joten tulien polttaminen rannoilla oli haastavaa. Pihalyhdyt paloivat sentään. Valoilla tunnelmointi onkin syksyllä ihanaa.

100 päivän vuorotteluvapaan jälkeen aloitan huomenna uudessa työpaikassa aivan toisessa ilmansuunnassa. 20 vuoden työrupeama entisten asiakkaiden ja työkaverien kanssa on ohi. Uudet kuviot edessä, vaikka samalla kirjastoalalla pysynkin. Syksy on aina ollut minulle uuden alku, vaikka olo onkin kesän päättyessä vähän haikea.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...