lauantai 29. heinäkuuta 2017

Munittaisinko perunat?

Enpä malttanut enää odottaa, vaan tempaisin maasta muutaman puikulaperunan varren ja tarkistin, joko löytyisi syömäkelpoisia. Kyllä löytyi! Päästiin maisetelemaan oman maan satoa.

Puikula on jauhoinen syysperuna, jota olen yleensä syönyt vasta elokuulla. Kotitarveviljelijälle perunaan tuppaa iskemään varsinkin sateisena kesänä rutto ja rupi. Niinpä ajattelin nyt ehtiä ennen tauteja ja syödä perunat sileinä, vaikkakin vähän pienempinä.


Kauniita ja keltaisia enimmäkseen olivatkin, mutta kovin eri kokoisia. Yksi jättipuikula, muutama peukalon kokoinen ja pari pikkurilliä.

Anoppini, 84 v., tokaisi, että teidän pitää munittaa perunat. Siis mitä? Oletteko ennen moista kuulleet? Multaamisen tiedän ja sitä mekin teemme, mutta munitus on aivan eri juttu.

Anopin äiti kuulemma munitti usein ja hyvä tuli. Munittaminen tarkoittaa, että käsikopelolla kaivetaan perunapenkistä varren isoin peruna ja jätetään loput kasvamaan. Mullat vain taputellaan nätisti takaisin päälle.

Minulla on tapana nykäistä ensin varsi ja kaivella mullat vasta sitten. Munittaminen ei sillä konstilla onnistu. Onko joku tällaista kokeillut, mielelläni kuulisin kokemuksia?

Ja mikäs se siellä taas? Värisokea mieskin huomasi, että perunan keskellä kukkii joku muu "lajike" kuin valkokukkainen puikula. Kehäkukkahan se on jälleen itse muuttanut paremmille asuinsijoille.

Jk: Parempi puoliskoni huomautti, että anoppi puhui perunoiden munittamisesta, eikä suinkaan mullittamisesta niin kuin tähän postaukseen ensin kirjoitin. Muisti teki tepposet, anteeksi! Korjasin tekstin otsikkoa myöten oikeaan muotoon.

torstai 27. heinäkuuta 2017

Varkaita, onko heitä?



Auts! Vihreänä tomaatinviljelijänä olen autuaasti unohtanut, että runkotomaateista pitää poistaa varkaita. Kyllähän minä asiaa keväällä opiskelin, mutta pääsi unohtumaan. Onneksi sain sähköpostilla Biolanin tiedotteen, jossa puutarhaneuvoja Riikka Kerttula muistutti varkaista.

Tuli kiire tomaattiviljelmille tarkistamaan, liekö siellä muuta onkaan enää kuin kun varkaita. Ja kyllähän niitä riittikin nypittäviksi lähes jokaisesta lehtihangasta. Nimenomaan nypittäviksi, sillä varkaita ei kuulemma kannata leikata saksilla. Saksilla leikattuja taimia uhkaa Kerttulan mukaan syksyllä harmaahome.

Samalla poistin hedelmäterttujen alapuolella olevia lehtiä voimaa viemästä. Harkitsin myös tomaattien latvomista, mutta en vielä siihen puuhan rohjennut ryhtyä. Tomaattiviidakko näytti jo tämänpäiväisen raivauksen jälkeen huomattavasti selkeämmältä ja järkevämmältä. Kypsyvät tomaatit ja päärunko saivat elintilaa.

Avomaalla kasvatettaviin tomaatteihin kannattaisi kuulemma jättää kypsymään vain 2-3 terttua runkoa kohti. Ilman kasvihuonetta tomaatti ei ehdi enempää kypsyttää, joten taimet kannattaa latvoa yläpäästä.

Hyvä tieto tämäkin. Ehkä valtaisa kukkien työntäminen onkin vienyt voimaa tomaattieni kypsymiseltä, kun ne eivät juuri osoita punastumisen merkkejä. Jonakin päivänä vielä rohkaistun latvomaan taimeni.

Tapana on ollut kastella tomaatit iltaisin, mutta aamu olisi ilmeisesti optimaalinen ajankohta. No, tänä kesänä vettä on tullut taivaalta sen verran, että sama se mihin aikaan kastelukannua on heilutellut. Olen taas astetta viisaampi tomaatinviljelijä, kunhan vielä ensi kesänä tämän kaiken muistaisin.

tiistai 25. heinäkuuta 2017

Hyötymaan kaunokaisia



Onhan kasvien kanssa puuhastelu välillä turhauttavaakin. Tässä kukkii voimakkaana viime kesän siemenistä itsekseen kasvimaan käytävälle kivien väliin siementänyt kehäkukka. Komea on, mutta aivan muualle niitä ajattelin tänä kesänä saavani.



Nimittäin tähän kasvinmaan laidassa olevaan pitkään penkkiin kylvin sekaisin ruiskaunokkia ja kehäkukkaa. En mitään muuta. Ruiskaunokkia näyttääkin tulevan, kunhan ehtivät kukkaan. Sen lisäksi penkissä ilokoivat jotkut keltaiset rikkaruohot, joita en raaskinut kitkeä pois sekä tuo pieni valkoinen, jota kylvin penkkiin viime kesänä.

Kehäkukat ovat jääneet jalkoihin. Ne kyllä itivät, mutta kasvu tyssäsi 15 sentiin. Luultavasti kehäkukka tykkää voimakkaammasta lannoituksesta kuin nämä kaverinsa.

Tänä keväänä en levittänyt kompostia kukkapenkin kohdalle, enkä ilmeisesti tarpeeksi kanankakkaakaan. Näin siinä sitten kävi. Olen yrittänyt muutamana päivänä antaa kastelulannoitetta. Jospa kehäkukat vielä innostuisivat oikein penkissäkin ennen syksyä.



Sipuli on kohta nostokunnossa, mutta raaskiiko näitä ollenkaan nostaa? Kukkivat niin komeasti, että kaunistavat koko hyötymaan.


Jäävuorisalaattikin on kasvanut jättiläispöheiköksi ja rupesi myös kukkimaan. En ole ehtinyt sitä tarpeeksi syömään, mutta nyt täytyy vain katsella kukkia.



Tilli kuuluu myös hyötymaan kaunistajiin, kun sen kukinnot ilmestyvät. Tilliviljelmäni on vain kovin pieni, yksi ruutu kasvulavassa.



Omia perunoita odotetaan jo, mutta puikulaperuna on hidas kasvamaan. Ensimmäiset kukat ovat auenneet. Jokohan ensi viikolla uskaltaisi nykäistä kokeeksi pari vartta?

sunnuntai 23. heinäkuuta 2017

Huonekasvien kesä



Vettä sataa ja lotisee vaihteeksi tuulisen päivän päätteeksi. Paremman tekemisen puutteessa tuli vilkaistua vintin ikkunanlaudalle. Taas kerran vanha veijari vanhapoika pääsi yllättämään. Pitkän, maataviistävän varren nokkaan on ilmestynyt kuuden kukan rykelmä!





Ryhti huononee, mutta kaktus ei vain anna periksi, päin vastoin. Tähän saakka olen ollut tyytyväinen, jos yksikin kukka on kerralla puhjennut. Nyt on varsinainen ilotulitus.



Keväällä istuttamistani kolmesta gloxinian mukulasta ensimmäinen on ehtinyt kukkaan. Jotenkin suppilokukat ovat tänä vuonna aneemisen oloisia. Lehtien vihreä on hailakkaa ja kukatkin lurpallaan. Olisivatko turhan pienessä ruukussa vai olisiko höystön puutetta, tiedä häntä.





Vieruskaveri tulee pikkuhiljaa perässä, kukat vasta nupuillaan. Kolmannesta mukulasta ei sitten noussut piikkiäkään. Että näin. Täytyy iloita näistä kahdesta kuitenkin.



Joillekin pilviset ja viileät säät sopivat. Herasjuoru esimerkiksi nauttii elämästään idän ja etelän välisessä ikkunanurkkauksessa, kun aurinko ei aivan suoraan porottele. Tämä kesä on varjossa viihtyvien kesä.




Pihasta voi toki nauttia sisältäkin. Minusta on ihana, kun piha tulee tupaan ikkunasta. Villiviini on paras tunkeutuja. Sitä joutuu välillä hillitsemään, että ei kierrä koko taloa.

Ehkäpä vielä saadaan lämmintä tulevalla viikolla, että pääsee aurinkotuoliin lueskelemaan. Eilen kokeilin, mutta pinnalta kuiva tuoli oli sisältä litimärkä. Housut menivät vaihtoon.

tiistai 18. heinäkuuta 2017

Harakat – turha vaivautua mansikkamaalle!


Kieli pitkällä odotan mansikkasadon kypsymistä, mutta niin odottaa joku muukin. Harakan penteleet repivät marjat jo raakileina ja heittelevät ne pitkin pihaa. Jos jonkun marjan poski punastuu, se menee saman tien parempiin suihin.

Hermo petti ja rupesin kätkäläiseksi. Harakat on saatava pysymään kaukana mansikoista keinolla millä hyvänsä.

En halunnut mansikkamaalle rastasverkkoa, johon kaikki linnut ja siilit takertuisivat. Sunnuntain ratoksi ryhdyimme miehen kanssa rakentelemaan kotoa löytyvistä tavaroista harakkantorjuvaa häkkiä, joka ei haittaisi mansikan kypsymistä eikä eläimiä.


Löytyi puutavaraa ja muutama pala muovitettua verkkoa. Näistä syntyivät kehikko ja katto.


Seiniksi kaivettiin vanhaa valoverhoa, jossa oli sopivasti rimanmentävä päärme. Verho niitattiin kehikkoon ja painoiksi työnnettiin rimat alareunaan.


Poimimaan pääsee sivuilta, kun kääntää verhon katolle. Mansikan yläpuolelle jäi reippaasti tilaa poimimista varten. Toivottavasti valoverho ei liikaa varjosta auringolta ja estä kypsymistä.

Siellä ne nyt kypsyvät häkissä. Surullisen näköistä. En ole vielä päässyt näkemään, mitä harakat tästä tuumaavat. Ne mellastavat etupäässä aamuyöllä, jolloin minä nukun. Kartteja ei ainakaan ole enää lennellyt, eikä "katiskaan" ole ilmestynyt ylimääräisiä asukkeja. Mitäpä sitä ei tekisi marjojensa eteen :).

maanantai 17. heinäkuuta 2017

Siilin tekosia


Siilit tulevat päivä päivältä rohkeammiksi. Tämä pieni veijari asustelee luultavasti leikkimökin alla ja mönkii esiin illan hämärtyessä. Mies on ruokkinut siiliä kalanpäillä ja kissannapuilla. Toivottavasti ruoka on päätynyt oikeaan osoitteeseen. Harakat nimittäin ovat aika epeleitä onkimaan jopa leikkimökin terassin alta sapuskat.

Kiirettä kaverilla ainakin pitää. Tuhina vain kuuluu, kun se nokka maata viistäen vipeltää nurmikolla. Mitä lie sieltä suuhunsa löytää.

Perkasin yhtenä päivänä rikkaruohot talon kivijalan vierestä kivien väleistä ja ihmettelin, miten pieniä pyöreitä kiviä on lennellyt nurmikolle.  Sen verran isoja kivet ovat, että ei niitä lintu suussaan kuljettele. Keräsin kivet takaisin, mutta seuraavana pävänä ne olivat taas nurmikolla ja ympärillä kasapäin myllättyä sammalta.

Taitaa siili olla syyllinen. Ehkä kivien väleistä löytyy matoja ja murkkuja. Kaivamisen mestari! Ai niin, ja raparperipenkki näyttää olevan siilin vessa nykyisin.

lauantai 15. heinäkuuta 2017

Kurkkua ja kurpitsaa



Melkein vielä tarvitaan suurennuslasi, mutta kurkunkasvatukseni ilman kasvihuonetta näyttäisi onnistuvan ainakin jollakin tavalla. Lajikehan oli patiokurkku eli pitäisikin soveltua myös avomaan kasvatukseen, mutta olen silti otettu kurkkuvauvoistani.

Näillä on mittaa vasta viitisen senttiä. Katastrofit ovat yhä mahdollisia ja muutama kurkun alku onkin kellastunut jo aivan pienenä. Ehkäpä elokuussa päästään maistamaan.


Avomaankurkkua löytyy jo syöntikoossa, pituutta reilut 10 cm. En ole vielä raaskinut poimia, mutta varmaan kannattaisi. Menevät väkeviksi, jos kasvavat liian isoiksi.

Myös tomaateista löytyy vähän peukalonpäätä isompia raakileita. Toivottavasti kukista tulee lisää ja lämpöä riittää, että tomaatit myös punastuvat.

Satoisin on silti vihreä kesäkurpitsa. Tuntuu, että kurpitsat venyvät päivässä senttejä. Syömään vain!

Sen sijaan serkut eli kiekkokurpitsat kyllä kukkivat, mutta hedelmiä ei näy. Sama juttu sitruunakurkuilla. Mikä lie ongelma?

torstai 13. heinäkuuta 2017

Kesän täyteläisyyttä




Aah tätä heinäkuun vehmautta ja täyteläisyyttä! Minäkin kuulen Eino Leinon tapaan ruislinnun laulun korvissani koko ajan ja tuoksut hivelevät nenää. Meillä ei ole satanut erityisen paljon, vaan sopivasti. Paljon ei ole tarvinnut kastella, mutta kasvit kasvavat kohisten.

Sademittarini on ruotsalaisen näköinen ja Ruotsista se tarttuikin lomareissulla mukaan. Tarjolla olisi ollut vähemmän esteettisiä, mutta mitta-asteikoltaan selkeämpiäkin vaihtoehtoja, jotka kertoivat heti sademäärät milleinä neliölle. Tämän mitta-asteikossa lukee cm, mutta en osaa tulkita, mikä on riittävästi sadetta. Onhan se kuitenkin kaunis katsella ja näkeehän siitä, onko vettä satanut ihan astiaan asti :).


En pysy kasvien perässä. Ennen lomareissua napsin mielestäni raparperista kaikki kukkanuput pois. No, kotiin palatessä pöheikkö näytti silti tämmöiseltä. Ovathan nuokin kukkia ja tavallaan komeitakin. Raparperia pitäisi vielä jaksaa pilkkoa pakastimeen ja mehumaijaan.


Kesän ideaaliolosuhteet huomaa myös krassipadasta. Useimpina kesinä pata on uinut vedessä tai ollut liian kuiva. Nyt olen vain sivusta seuraillut krassin itämistä ja kasvua.


Perennosita huomaa, kuinka pitkällä kesä jo on, vaikka syreeninkukatkaan eivät millään meinaa lakastua. Yksi lemppareistani, palavarakkaus, aloittelee kukintaansa hehkuvan punaisena.



Kivikkokasvit ovat hauskoja. Tässä kukki keväällä sammalleimu, eikä ketoneilikasta näkynyt juuri piikkiäkään. Nyt leimut ovat väistyneet taustalle ja neilikat rynnistävät näyttämölle.



Töyhtöangervot ovat puhkeamassa kukkaan. Riippumattokin on pysynyt kuivana ja muutamana päivänä on jopa ollut riittävän lämmin päivänokosille ulkona.


Orvokit ovat kukoistaneet tänä vuonna koko kesän. Niin myös toukokuun alussa saamani pikkuorvokki.


Koputan puuta ja totean, että lobeliaakaan ei ole vielä mikään itikka nitistänyt. Usein se on minulla näivettynyt näihin aikoihin tuholaisten kynsissä.


Apinankukka eli lapinorvokki ei pienistä sadekuuroista ole moksiskaan. Kukkia tipahtelee, mutta uusia puskee tilalle. Apinankukka on todella kiitollinen ja edullinen kesäkukka.

Tietokoneelle tai televisiolle ei kesällä meinaa riittää ollenkaan aikaa, vaikka olisi kuinka töistä vapaata. Ulkona on niin paljon mukavampaa. Syksyllä ja talvella ehtii sitten kököttää sisällä.

torstai 6. heinäkuuta 2017

Pak Choi ja muut hyötymaan vihertäjät

Pak Choi eli pinaattikiinankaali on minulle uusi tuttavuus. Se tuli meille tilaamassani siemenlähetyksessä muistaakseni kaupantekijäisinä. Hyvänen aika, mikä kasvuvauhti tällä idän ihmeellä onkaan! Olipa muutama siemen roiskahtanut laatikon ulkopuolelle kivien väliin ja sieltäkin keräsin salaattiainekset.

Netin mukaan Pak Choi sopii tuoreena salaattiin (erityisesti pienet lehdet) sekä wok-tyyppisiin ruokiin kypsennettynä. Löytyi myös reseptejä kastikkeelle. Kukintoja en ole vielä nähnyt, mutta nekin ilmeisesti ovat syötäviä. Samoin juuri, onhan kasvi nauriin sukulainen. Vitamiineja ja terveellisiä ravintoaineita on vaikka muille jakaa.

Ja valitettavasti lehdet näyttävät maistuvan muillekin kuin minulle. Reikiä on ilmestynyt.

Maku ei ole mitenkään voimakas, mutta kuitenkin täyteläisempi kuin yleisissä salaateissamme. Kun suomenkielinen nimi on pinaattikiinankaali, mietin, voisikohan siitä tehdä myös "pinaattikeittoa"? Tai kaalikääryleitä?

Mielelläni ottaisin vinkkejä vastaan, miten Pak Choita kannattaisi hyödyntää, reseptitkin kelpaavat. Materiaalia nimittäin näyttää riittävän.


Kesäkuun viimeisenä päivänä uskalsin lopulta ottaa harsotunnelit pois kurkku- ja tomaattilaatikoista. Vielä jätin ritilän taakse pohjoispuolelle harson tuulensuojaksi. Kesäkurpitsa on lähes syötävän kokoista, avomaankurkkuja näyttää tulevan. Onpahan muutama pikkuriikkinen kurkunalku myös patiokurkussa.

Tomaatit vasta kukkivat, samoin sitruunakurkut ja kiekkokurpitsat. Saapas nähdä, riittääkö kesä ja lämpö kaikille. Heinäkuu on alkanut sateisena ja kylmänä, ehkä harso olisi pitänyt vielä ainakin yöksi laittaa. Mutta viikonlopuksi jo lupaa lämpimämpää taas.


Katteesta huolimatta vesiheinä työntyy helposti kasvimaan kivien koloihin ja lavojen reunamille. Piti oikein kuva ottaa, kun sain nykittyä ne pois. Hetken rauha rikkaruohoilta.


Pian saadaan mansikoita. Kukkia on runsaasti ja karttejakin jo. Jatkuvasatoiset lajikkeet tuottavat marjoja pitkälle syksyyn.

tiistai 4. heinäkuuta 2017

Terveisiä majakkaluodon alppiruusuilta!

En malta olla hehkuttamatta marjatanalppiruusuja, jotka selvisivät viime talvesta "majakkaluodollani". Edelliset taimet tappoi edellinen talvi, joka olikin melkoinen sekoitus rankkasateita ja kovia, lumettomia pakkasia.

Nyt näyttää hyvältä. Molemmat taimet kukkivat ja ennen kaikkea niissä on runsaasti uusia versoja. Jospa ne kotiutuisivat majakan juurelle.

Alppiruusujen menestyminen täällä viitosvyöhykkeellä ei ole itsestäänselvyys. Joillakin pihoilla näkee isoiksi ja komeiksi kasvaneita yksilöitä. Kasvattajien mukaan ratkaisevaa on sopivien talvien lisäksi kunnon kastelu. Vettä, vettä ja vettä olen sitten näille tänä keväänä valellut varjostushuppujen lisäksi. Ilmeisesti toimii.



Näen nämä mielessäni isoina, puolitoistametrisinä pensaina tuijan juurella. Toivossa on hyvä elää.

Toivoa sen sijaan ei näytä olevan luotoni katajilla. Lamosinikataja pilkottaa ruskeana alppiruusujen välissä ja kiinankataja, vielä enemmän kellastunut on majakan toisella puolella. Ne eivät tykkää yhtään kasvupaikastaan. Taitavat väistyä muiden kasvien tieltä tänä kesänä.

sunnuntai 2. heinäkuuta 2017

Jättiamppelit

Minulla on yleensä tapana hankkia kesäkukat heti alkukesästä. Kesä kun on lyhyt ja pitää päästä heti nauttimaan kukinnasta. Tämä kesä oli poikkeus amppelien osalta. Kevät oli niin kylmä ja tiesin, että olemme juhannusviikon reissussa. Ei huvittanut ostaa amppeleita muiden riesaksi ja myrskytuulten riepoteltaviksi.

Vasta kesäkuun viimeisinä päivinä sään lämmettyä (ja kun sain reissun aikana pitkäksi venähtäneen ruohon leikattua ja trimmattua) lähdin epäillen lähipuutarhalle valikoimia katsastamaan. Epäilin, että amppeleista ei ole jäljellä kuin muistot. Epäilys oli aiheeton. Amppeleissa löytyi, niin että vieläkin tuli valinnan vaikeus.

Ja kuinka valtaviksi kukat olivatkaan kasvihuoneen lämmössä kasvaneet. Hyvä että autoon mahtuivat.

Valitsin pation reunaan tänä vuonna pelargonioita. Isolle pihalle mielellään laittaa näkyvää ja isokokoista, kun ostamaan lähtee. Eipä harmittanut ollenkaan, että vasta nyt hankin amppelit.

Mantsuriankärhö on voimallisesti nousemassa köynnöskehikön keskelle. Laatikoihin ostamani aitoelämänlangat ovat myös terhakoita taimia, mutta taisin tarjoilla niille liikaa kanankakkaa. Kasvu on jotenkin hiipunut, vaikka hissukseen eteneekin, ja lehdet harmaantuvat. Harmillista! Toivottavasti kasvu vielä pääsee kesän edetessä vauhtiin. Eipä liialle lannoitukselle ole oikein mitään tässä vaiheessa tehtävissä, vai onko?

Kehikon "oviaukkoihin" ripustin kokeeksi pari siemenistä kasvattamaani kurkkua amppeleissa. Tuskinpa tuosta satoa tulee, mutta jäivät kasvimaalta yli. Ainahan saa kokeilla.



Kannaa olisi pitänyt ostaa useampi taimi, niin hienosti se kukkii ja näkyy korkeana kauas. Tämä pitää ensi kesänä pitää mielessä. Viime vuonna minulla oli keltainen kanna, mutta tämä punainen on vielä kauniimpi. Tai makuasia, tietenkin.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...