sunnuntai 21. toukokuuta 2017

Lupaus kesästä



Hitaasti lämpenee, mutta lupauksia kesästä löytyy jo. Viime vuonna tähän aikaan tuoksuivat tuomet, nyt niissä ei ole edes lehtiä. Tuomien alta sentään löytyy kesää lupailevaa kasvua eli idänsinililjoja. Ne ovat aika kivasti levittäytyneet pensaikkojen alle ja nurmikollekin.


Tulppaaneja saamme täällä vielä tovin odotella, mutta nuppuja on näkyvissä. Odotan mielenkiinnolla, mitä syntyy sinivalkoisesta tulppaani-istutuksestani.



Uskalsin lopulta ottaa suojahuput pois alppiruusujen päältä ja ne näyttävät ainakin vielä hyvinvoivilta nuppuineen ja lehtineen. Jos jostakin olen iloinen, niin näistä talven yli selvinneistä uusista taimista.




Eilen olin vähällä saada sydänhalvauksen, kun kastelin alppiruusuja lämpimällä vedellä. Kuorikatteen seassa en havainnut mitään ylimääräistä, mutta kun tyhjensin ämpärin, alkoi hirveä metakka. Sammakko-raasu järkyttyi lämmintä "sadetta" ja loikkasi kiljuen seuraavan pensaan alle.



Perennat ovat alkaneet työntyä esiin heti, kun vähän on aurinko lämmittänyt. Tätä punaista punnertajaa jäin ihmettelemään. Ostin penkkiin vuosi sitten uudet särkyneetsydämet talven viemien tilalle. Nyt muisti tekee tepposet, enkä muista, olisiko tämä ollut valkoinen? Vai mikä lie?



Ainakin vieressä kasvava punainen särkynytsydän on aivan erinäköinen. Miten sitä muistaakin niin huonosti vuoden takaiset istutuksensa. Joka tapauksessa tuolta punaiselta 
punnertajalta on kadonnut kaveri vierestä talven aikana. Aina ei kaikki voi sentään onnistua.

Viikonloppu on kulunut muutamaa kukkapenkkiä siistiessä, autotallia siivotessa ja matonpesu-urakkaa käynnistellessä. Keväällä eivät puuhat lopu, mutta ulkona on ihana puuhastella.

6 kommenttia:

  1. Minulla on sekä punainen että valkoinen särkynytsydän vierekkäin ja punaisen versot ovat selvästi punaisia, kun taas valkoisen vaalean vihreitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ok, se menee sitten niin päin. Pitäisi aina laittaa muistiin, mitä istuttaa :). Kiitos sinulle.

      Poista
  2. Täällä meilläkin on ollut todella hieno sää koko viikonlopun. Perjantaina mittari kohosi jopa hellelukemiin.
    Alppiruususi näyttävät hyviltä ja elinvoimaisilta ja kohta pääset nauttimaan myös tulppaanien kukinnasta. Minullakin suurin osa niistä on vielä nupulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ettehän te sitten olekaan kovin paljon edellä kesässä, jos sielläkin vasta tulppaanit ovat nupuilla.

      Poista
  3. Minulla talvi vei valkoisen särkyneen sydämen. Harmittaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmillista, tosiaan. Yllättävän herkkähipiäinen kasvi.

      Poista

Mukavaa, että vierailit Toimelassa. Kaikki kommentit ovat tervetulleita!