torstai 28. joulukuuta 2017

Ilmakasvi




Tässäpä Toimelan uusin asukas. Saanko esitellä: Ilmakasvi. Sain sen joululahjaksi. Pienen pieni kuivan oloinen kasvi, joka saamieni hoito-ohjeiden mukaan tarvitsee suihkutusta ja/tai uppokastelun silloin tällöin.

Saapas nähdä miten yhteiselomme sujuu vai sujuuko ollenkaan? Mielenkiintoista.

Jos jollakin on kokemuksia ilmakasvin hoidosta, otan mielelläni vinkkejä vastaan. Plantagenin sivuilla ilmakasveista kerrotaan näin:

"Airplant-kasvit eli ilmakasvit ovat seurallisia pikku kasveja, jotka ovat sisäkasveista helppohoitoisimpia ja kestävimpiä. Ne puhdistavat ilmaa ja vievät vain vähän tilaa."

Vettä sen kerrotaan tarvitsevan, jos lehdet ovat kiinni ja hieman rullalla. Hmm. Tätä täytyy opetella lukemaan...

tiistai 26. joulukuuta 2017

Tapaninpäivän tunnelmia


Joulu on vietetty Toimelassa erinoimaisessa kelissä. Maiseman peittää jouluinen lumipeite ja olemme saaneet nauttia pikkupakkasista sekä liukkaista hiihtokeleistä. Itselläni ulkoilua ovat hivenen häirinneet poskiontelotulehdus ja antibioottikuuri. Jotain kulkutautiakin taisi olla liikkeelle, kun uni voitti kesken seurapelien. Tapanina kuitenkin pääsin suksille ja oli tosi nautinnollista hiihtää hiljaisessa metsässä.

Sairastelu ei onnistunut joulun tunnelmaa pilaamaan, kun ympärille kerääntyivät rakkaat ihmiset ja joulun perinteet vietiin läpi rauhalliseen ja varmaan tapaan.

Joulukukkia oli, sekä itse hankittuja että joulutervehdyksinä saatuja. Punainen marraskuunkaktus oli mukava yllätys. Entinen olikin kasvanut liian suureksi ja ajattelin sen pätkiä istukaisiksi keväällä. Ehkä ei nyt tarvitse, kun sain pienemmän uuden, vielä nupuilla olevan.

Allergioita uhmaten ostin taas yhden hyasintin. Sen tuoksu tuo joulun. Samoin amaryllis.


Jouluruususta tykkään yli kaiken, vaikka se jonkun mielestä voi näyttää vaatimattomalta. Ehkä vien tämän kesällä ulos ja otan syksyllä sisään odottamaan uutta joulua.


Joulu on tietenkin myös erilaisia valoja, sekä sähköisiä että eläviä tulia. Lyhtyjä ja kynttilöitä onkin tullut polteltua koko joulukuu. Pimeään vuodenaikaan lisävalot tuovat tunnelmaa.

Pöllökynttilän sain lahjaksi, mutta en ainakaan vielä raaskinut sytyttää. Minulla tuppaavat hahmokynttilät jäämään polttamatta, kun en raaski katsella niiden sulamista. Ajatelkaa nyt tuotakin pöllöä palamassa :(.



Jouluun kuuluu tietenkin hyvä ruoka. Herkut tuntuvat jo vyötäröllä, mutta joulun jälkeen on taas aikaa kevennellä. En itse sienestä, mutta tykkään sienistä kuin hullu puurosta. Äitini on aina tehnyt jouluksi suolasienistä saalaattia. Ensimmäistä kertaa tein sitä nyt myös itse joulupöytään paikallisesta suoramyynnistä hankkimistani suolasienistä. Hyvää oli smetanan kanssa.

Lopuksi vielä kuva puikkokämmekästä Tapaninpäivän loistossa. Kukat kestävät käsittämättömän pitkään ja niitä on paljon. Tästä tuli tämän joulun hitti.

Hyvää Tapaninpäivän iltaa ja välipäiviä Toimelan lukijoille!

sunnuntai 10. joulukuuta 2017

Joulun odotusta




Pikku hiljaa alan minäkin päästä kiinni joulun odotukseen. Jostakin syystä tunnelma on tänä syksynä antanut odottaa itseään.

Myyjäisistä tarttui mukaan tällä kertaa näin yksinkertainen ovikranssi. Päätin, että pieni on kaunista, krimunkramut jääkööt muille. Vihreää kaipaan ulos nyt, kun koko ajan on pimeä tai hämärä.


Kun ripustin ikkunaan vanhat ja perinteikkäät pajupallot, joissa iltaisin lostavat ajastetut jouluvalot, alkoi joulu jo vähän pilkistää.


Eilen sohjoisella päivälenkillä ilahduin kuin pieni lapsi lumiukosta, jonka joku oli käynyt pyörittelemässä rakkaille kotirannoilleni. Tänään ukko oli kellahtanut nurin. Liekö joku töytäissyt :(.

Vielä on pakko hehkuttaa valkoista marraskuunkaktusta. Että joku voikin tuhlata kukkiaan tässä pimeydessä. Kukkia makaa monta kerrosta päällekäin ikkunanlaudalla. Pitäisi olla kaktukselle parempi paikka, jossa oksat pääsisivät riippumaan ja kukat oikeuksiinsa.

Joulu on jo kahden viikon kuluttua ja katkaisee hienosti pimeän talven. Odotan innolla isoja lapsia juhlapäivien viettoon. Joulutunnelmaa hiipii Toimelaankin kuin varkain.